Seuraa meitä sosiaalisessa mediassa:

14.11.2011 Rahoitusalan sovittelu alkoi tänään

Sovintoesitystä ei tämänpäiväisissä neuvotteluissa vielä saatu. Sovittelu jatkuu keskiviikkona 16.11.11.

Jos sovintoa ei saada aikaan, lakko alkaa 23.11. Mahdolliseen lakkoon osallistuisi noin 3 000 esimiestä ja asiantuntijaa Sampo Pankin Kaupintien toimipisteestä ja OP-palveluista. Mukana olisivat myös FD Finanssidata ja Samlink. Lakon ajalta ammattiliitot maksavat jäsenilleen lakkoavustusta 50 eur/päivä. Kenenkään ei tarvitse etukäteen kertoa aikooko osallistua lakkoon. Työnantajalla ei myöskään ole oikeutta tiedustella työntekijän järjestäytymistä, eikä kellään ole velvollisuutta sitä kertoa.

Työsulku puolestaan alkaisi 25.11. ja se koskisi lähes koko rahoitusalaa (ks. lista viestin lopussa). Työsulussa työnantajapuoli estää töihin pääsyn ja keskeyttää palkanmaksun. YTN-liittojen jäsenten ei tule tukea työsulun toteutumista ilmoittamalla jäsenyydestään. Työsulun aikana kaikki tulevat töihin. Työnantajan kuuluu ilmoittaa, keitä sulku koskee. Jos työnantaja ei ilmoita sulun koskevan juuri sinua, työskentely kuten myös palkansaanti tapahtuu normaalisti. Jos sinulle ilmoitetaan, että työskentelysi estetään, saat liitostasi avustusta vastaavasti kuin lakon aikana.

Työnantajalla ei ole oikeutta kysyä, kuuluvatko työntekijät liittoon. Missään tapauksessa kenenkään ei tarvitse kertoa, onko järjestäytynyt vai ei. Työnantajan ei sitä tarvitse eikä kuulu tietää, sillä Suomessa on perustuslain mukainen ammatillinen yhdistymisvapaus. Jos työnantajasi utelee jäsenyydestäsi, ilmoita siitä välittömästi YTN:n päivystyspuhelimeen 040 195 3771 (avoinna klo 8-18) tai sähköpostiin rahoitus(a)ytn.fi.

Ylityö- ja vapaa-ajalla työasioissa matkustuskielto ovat edelleen voimassa. Tee siis vain työsopimuksesi mukaista työaikaa äläkä kasvata liukumasaldoa. Ylityökiellosta on ohjeistus sivulla http://ytnfinanssiala.fi/27.

Lakossa 23. marraskuuta alkaen:
Sampo Pankin ja Danske Bank A/S, Helsingin sivuliike, Kaupintie 3:ssa toimivat yksiköt, ei kuitenkaan Pohjois-Helsingin konttori
FD Finanssidatan kaikki yksiköt
OP-Palvelujen kaikki yksiköt
Samlinkin kaikki yksiköt

Työsulun ulkopuolella olevat yritykset:
Carnegie Investment Bank Ab, Finland Branch
Citibank International PLC
Credit Agricole Corporate and Investment Bank, Helsingin sivukonttori
Danske Invest Rahastoyhtiö Oy
Deutsche Bank AG, Helsingin sivukonttori
Dnb Nor Bank Asa Filial Finland
IKANO Bank SE, Suomen sivuliike
J.P. Morgan Europe Limited, Helsingin sivuliike
Nordnet Bank AB, Suomen sivuliike
The Royal Bank of Scotland Plc, Finnish Branch
American Express Services Europe Ltd
Automatia Pankkiautomaatit Oy
FD Finanssidata Oy
Fidenta Oy
Luottokunta
NASDAQ OMX Nordic Oy
Paikallispankkien PP-Laskenta Oy
Samlink Oy Ab


Ajankohtaisten arkisto

Ajankohtaista

15.12.2017 Vakutuusalalle sovinto - työtaistelutoimet peruuntuvat

Vakuutusalan työriidan sovittelussa annettiin eilen 14.12. sovintoesitys, johon työriidan osapuolien (Vakuutusväen Liitt ... Lue lisää

13.12.2017 Rahoitusalan lakonuhka

Rahoitusalalle 8.12. annettu ylityökielto on edelleen voimassa, lisätietoja ja käytännön ohjeita ylityökiellosta löydät ... Lue lisää

13.12.2017 Vakuutusalan lakonuhka

Vakuutusväen Liitto VvL on antanut lakkovaroituksen vakuutusalalle. Kuluvan viikon aikana valtakunnansovittelijan johdol ... Lue lisää

08.12.2017 Ohjeet rahoitusalan ylityökieltoon

Rahoitusalan työehtosopimus päättyi 30.11.2017, mutta sopimuksen määräykset ovat edelleen voimassa ns. jälkivaikutuksen ... Lue lisää

08.12.2017 YTN: Rahoitusalalle ylityökielto 8.12. klo 14.00 alkaen

Rahoitusalan työehtosopimusneuvotteluja on käyty lokakuun alusta alkaen, mutta toistaiseksi tulosta ei ole saavutettu. S ... Lue lisää

17.10.2017 Rahoitusalan neuvotteluinfo

Rahoitusalan työehtosopimus päättyy 30.11.2017. Neuvottelut käynnistyivät  2.10. ja niitä käydään loka-marraskuun a ... Lue lisää

09.10.2017 Artikkeli: Sijoitusrobotit tulevat ja varainhoito automatisoituu

Antaisitko sinä omaisuutesi sijoitusrobotin käsiin? Tulevaisuudessa entistä useammat antavat, sillä virtuaaliselle varai ... Lue lisää

03.10.2017 Rahoitusalan neuvottelut käynnistyivät maanantaina 2.10.

Rahoitusalan työehtosopimusneuvottelut käynnistyivät eilen 2.10. sopijaosapuolten yhteisellä tilannekatsauksella.YTN:n l ... Lue lisää

22.08.2017 KUTSU: Sijoitusrobotit ja automatisoitu sijoittaminen 20.9., Hki

Tervetuloa finanssialan jäseniltaan kuulemaan automatisoidun varainhoidon nykytilanteesta ja tulevaisuudesta sekä samall ... Lue lisää

08.06.2017 KKO: Ylemmät toimihenkilöt saavat luottamusvaltuutetun

"Päätös ei koske kaikkia järjestäytymättömiä"Korkein oikeus (KKO) päätti antaa vakuutusyhtiön ylemmille toimihenkilöille ... Lue lisää

29.05.2017 Eläkeuudistus ei heikennä rahoitusalan TESin lisäeläketurvaa

Rahoitusalan työehtosopimus on sisältänyt määräykset lisäeläkkeestä, jolla on täydennetty lakisääteistä työeläketurvaa. ... Lue lisää

06.03.2017 Vierailemme Folksamissa 9.3. klo 7.45-9.15

Vierailemme Folksam Vahinkovakuutus Oy:ssä torstaina, tervetuloa piipahtamaan ständillämme!Löydät meidät 9.3. Folksamin ... Lue lisää

24.02.2017 Maksamisen turvallisuus: Älä ole heikoin lenkki!

Teknologia kehittyy, mutta miten on turvallisuuden laita? Maalaisjärkeä kannattaa käyttää, sanovat asiantuntijat, koska ... Lue lisää

06.02.2017 Vierailemme Tampereen seudun OP:ssa 7.2. klo 11.30-13.30

Tervetuloa piipahtamaan ständillämme 7.2. kello 11.30-13.30 välisenä aikana henkilöstöravintola Holvissa (Hämeenkatu 12, ... Lue lisää

02.02.2017 Palvelualan työantajat Palta mukaan rahoitusalan työehtosopimukseen

Rahoitusalan työehtosopimuksen sopijaosapuolet ovat sopineet, että Palvelualojen työnantajat Palta ry yhtyy Finanssialan ... Lue lisää

17.01.2017 Rahoitusalan työehtosopimus 2016-2017

Rahoitusalan uusi työehtosopimus astui voimaan 1.12.2016. Sopimus on kilpailukykysopimuksen mukainen ja voimassa 30.11. ... Lue lisää

Ajankohtaisten arkisto