Seuraa meitä sosiaalisessa mediassa:

25.05.2011 Sture Fjäder valittiin Akavan puheenjohtajaksi

Akavan liittokokous valitsi tänään Akavan uudeksi puheenjohtajaksi Sture Fjäderin, joka oli Suomen Ekonomiliiton ehdokkaana puheenjohtajakilvassa. Hän on koulutukseltaan kauppatieteiden maisteri ja valtiotieteiden kandidaatti.

Sture Fjäder, 53, siirtyy Akavan puheenjohtajan tehtävään kaudelle 2011-2015 Suomen Ekonomiliiton edunvalvontajohtajan tehtävästä. Fjäder on työskennellyt Suomen Ekonomiliitossa useissa eri tehtävissä vuodesta 1989 alkaen. Hänellä on pitkä kokemus luottamustehtävistä Akava-yhteisössä, ja hän on ollut Akavan hallituksen jäsen vuodesta 1995.

Fjäder haluaa tehdä Akavasta nykyistä merkittävämmän yhteiskuntapoliittisen vaikuttajan ja keskustelijan.
- Aktiivisuus ja aloitteellisuus suhteessa puolueisiin, yhteiskunnallisiin toimijoihin ja sidosryhmiin ovat avainasioita uuden ajan Akavassa, Fjäder toteaa.

Akavan painoarvo tulee niin sen aktiivisesta kasvusta kuin siitä tosiasiasta, että akavalaiset toimivat laajasti yhteiskunnan eri sektoreilla asiantuntija-, esimies- ja johtotehtävissä. Näiden faktojen tulee Fjäderin mukaan näkyä entistä enemmän myös vaikuttamistyössä.

Fjäder listaa yhdeksi päätehtävistään Akavan johdossa myös yksityisen ja julkisen sektorin yhteistyön pitämisen sujuvana.
- Toimiva ja tehokas julkinen sektori on ollut perinteisesti Suomen kilpailuvaltteja kansainvälisestikin. Akavan puheenjohtajana teen työtä, jotta näin tulee olemaan jatkossakin. Julkisen sektorin toimivuuden tulee perustua talouden kasvuun, tuottavuuden lisääntymiseen taloudessa yleisesti ja tarvittaviin resursseihin, Fjäder kertoo.

Fjäder oli puheenjohtajakisan ennakkosuosikki. Useat isot akavalaiset liitot asettuivat Fjäderin taakse jo puheenjohtajakilpailun alettua. Muut ehdokkaat puheenjohtajan tehtävään olivat toiminnanjohtaja Salla Luomanmäki Akavan Erityisaloista, toiminnanjohtaja Heikki Kauppi Tekniikan Akateemisten Liitosta ja toiminnanjohtaja Heikki Pälve Suomen Lääkäriliitosta.

Liittokokous äänesti puheenjohtajan valinnasta. Vaali ratkesi Fjäderin hyväksi ensimmäisellä kierroksella. Äänestyksessä annettiin 792 ääntä.

Lisätietoja: Akavan puheenjohtaja Sture Fjäder, puh. 0400 609717


Ajankohtaisten arkisto

Ajankohtaista

15.10.2018 KUTSU: Yritysyhdistyspäivä 9.11.2018, Helsinki

Vaikuta, verkostoidu ja voita!Onko yritysyhdistyksenne toiminta kunnossa vai kesäterässä? Voisiko jäsenten osallistami ... Lue lisää

10.10.2018 Nyt puhutaan palkoista - Työpaikkakohtaiset tilaisuudet eri puolilla Suomea

Suunnittelualan asiantuntijat ovat palkkakuopassa. Palkat laahaavat 500 euroa kuukaudessa alempana kuin muilla ylemmillä ... Lue lisää

10.10.2018 KUTSU: Kaupan alan aktiivien seminaari 2.11.: kuinka neuvotellaan rakentavasti?

Päivän aikana käsittelemme ajankohtaista tilannetta kaupan alan talokohtaisten neuvottelujen osalta ja parannamme neuvot ... Lue lisää

09.10.2018 Tervetuloa YTN Rakennusalan seminaarimatkalle Tallinnaan!

Tule verkostoitumaan rakennusteollisuudessa työskentelevien ylempien toimihenkilöiden kanssa ja kuulemaan alan tuoreimma ... Lue lisää

04.10.2018 Artikkeli: Irtisanomisten helpottaminen loisi monta sudenkuoppaa

"Työllistymisen nostamiseksi löytyy muita keinoja"Henkilösyistä johtuvien irtisanomisten helpottaminen ei lisää korkeast ... Lue lisää

01.10.2018 Poliittiset mielenilmaukset 3.10.2018

Useat ammattiliitot ovat ilmoittaneet järjestävänsä työpaikoilla 3.10.2018 poliittisen mielenilmauksen vastustaakseen ma ... Lue lisää

Ajankohtaisten arkisto
< Lokakuu 2018 >
MTKTPLS
1234567
891011121314
15161718192021
22232425262728
293031    
       
Vie omaan kalenteriisi (esim. Outlook)