Seuraa meitä sosiaalisessa mediassa:

03.02.2016 KV-työturvallisuuspäivä 28.4.2016

Kansainvälinen työturvallisuuspäivä 28.4.2016: Ennakoiva turvallisuuskulttuuri - tapa onnistua

Kansainvälisen työjärjestön ILOn koordinoimaa Kansainvälistä työturvallisuuspäivää vietetään 21. kerran torstaina 28.4.2016 maailmanlaajuisesti. Työturvallisuuskeskus (TTK) huomioi päivän vieton järjestämällä viisi maksutonta alueellista seminaaria Ennakoiva turvallisuuskulttuuri - tapa onnistua 28.4.2016 klo 8.30-12 Kuopiossa, Oulussa, Tampereella, Uudessakaupungissa ja Vantaalla yhteistyössä aluehallintovirastojen työsuojelun vastuualueiden kanssa.

 Työkulttuuri, johtaminen ja esimiestoiminta sekä työyhteisön toimintatavat ovat yhteydessä toisiinsa ja vaikuttavat osaamiseen ja asennoitumiseen työsuojeluasioissa. Ennakoiva työturvallisuuskulttuuri on hyvä tapa toimia työpaikalla.

 Työturvallisuus on yrityksen toiminnan ja esimiestyön yksi peruslähtökohta. Työturvallisuutta toteutetaan ja kehitetään työpaikan arjessa yhteistyössä. Pitkäjänteisellä ja määrätietoisella turvallisuuskulttuurin rakentamisella on työpaikoilla saatu aikaan merkittäviä tuloksia työturvallisuustyössä. Vahva turvallisuuskulttuuri luo pohjaa tuottavuuden kehittämiselle.

 Kulttuuri vaikuttaa paitsi tuloksen tekoon myös henkilöstön työhyvinvointiin.

 Alueseminaareissa nostetaan esiin asiantuntijaesityksissä ja työpaikkaesimerkeissä, mitä ennakoiva turvallisuuskulttuuri on ja miten sitä kehitetään.

 ILOn kansainvälisen työturvallisuuspäivän teemana on tänä vuonna Workplace Stress: A collective challenge.

 Kansainvälisen työturvallisuuspäivän tavoitteena on muistaa työssään menehtyneitä tai terveytensä menettäneitä työntekijöitä.

 Lisätietoja, alueseminaarien ohjelmat, ilmoittautumiset

ILO: Workplace Stress: A collective challenge


Ajankohtaisten arkisto

Ajankohtaista

Ei ajankohtaisia uutisia tällä hetkellä.


Ajankohtaisten arkisto