Seuraa meitä sosiaalisessa mediassa:

18.11.2015 Fennovoima tarvitsee tekniikan osaajia

Fennovoima on rekrytoinut runsain joukoin uusia asiantuntijoita kuluneen vuoden aikana. Pyhäjolle rakennettavan Hankihikivi 1-ydinvoimalan suunnitteluun, projektinhallintaan, rakentamiseen ja johtamiseen liittyvät tehtävät työllistävät niin yhtiön omaa henkilökuntaa kuin alihankkijoita.

Fennovoiman ylempien toimihenkilöiden luottamusmies Nhan Huynh kertoo, että yhtiö on palkannut tämän vuoden aikana jo yli sata uutta asiantuntijaa. Aktiivisen rekrytoinnin myötä yhtiö työllistää noin 250 henkilöä, joista valtaosa on ylempien toimihenkilöitä.  

- Ensi vuoden loppuun mennessä henkilökunnan määrä pitäisi olla jo noin 300, ja parin vuoden päästä lähempänä 500, joten näkyvä rekrytointikampanja jatkuu ensi vuoden puolella.

Huynhin mukaan Fennovoima palkkaa erityisesti voimalaitos- ja turbiiniosaajia sekä sähkö- ja automaatiopuolen ammattilaisia. Myös ydin-, rakenne- ja konetekniikan osaajille on kysyntää. Uudet rekrytoitavat sijoittuvat pääasiassa projektipuolelle tai ydinturvallisuuteen sijoittuviin tehtäviin.

Projektipuolella työskentelevien tehtävät liittyvät muun muassa tekniseen suunnitteluun, projektihallintaan ja johtamiseen sekä asiakirjojen hyväksymiseen liittyviin töihin. Ydinturvallisuuspuolella työskentelevien työkuvana on esimerkiksi huolehtia siitä, että projektissa tehtävät suunnitelmat ja päätökset eivät vaaranna ydinturvallisuutta.

Nhan kertoo, että isossa hankkeessa työmahdollisuuksia avautuu toki myös muiden kuin teknisten alojen asiantuntijoille, esimerkiksi laadun, tiedon- ja projektinhallinnan tai viestinnän ja talouden tehtäviin. Osaajia rekrytoidaan aalloissa, joita tänä ja ensi vuonna on seitsemän.

Pyhäjoella työt käynnistyneet

Hanhikivi 1-ydinvoimalaitos on tarkoitus ottaa kaupalliseen käyttöön vuonna 2024. Sitä ennen on saatava valmiiksi kaikki laitoksen suunnitteluun, rakentamiseen, tarkastamiseen ja testaamiseen liittyvät työt. Ydinvoimalaitoksen työmaalla on käynnistetty infrastruktuurityöt, jotka jatkuvat aina vuoteen 2017 asti. Reaktori- ja turbiinisaarekkeen rakentamisen on tarkoitus alkaa vuonna 2018.  

Tällä hetkellä yhtiöön rekrytoitavat työntekijät sijoittuvat lähinnä pääkaupunkiseudulle. Ydinvoimalahankkeen edetessä yhtiö siirtää ja palkkaa lisää henkilökuntaa Pyhäjoelle.

Paljon hakijoita

Fennovoiman tarjoamat työpaikat kiinnostavat tekniikan alan asiantuntijoita. Huynh kertoo, että joihinkin tehtäviin on hakenut jopa satoja henkilöä. Yhtiö rekrytoi mielellään hyvää työkokemusta omaavia tekniikan eri alojen asiantuntijoita.

- Ideaalihakija on jo vähintään muutaman vuoden työkokemuksen teollisuushankkeesta tai voimalaitoksesta hankkinut asiantuntija, Huynh mainitsee.

Huynhin mukaan monet hakijat ovat hankkineet hyvää työkokemusta muun muassa energia- tai suunnittelualan yrityksistä, Huynh toteaa.

Pitkä työkokemus Fennovoimasta

Huynh kertoo olevansa Fennovoiman ensimmäisiä rekrytointeja. Hän on työskennellyt yhtiön palveluksessa vuodesta 2008 lähtien. Ylempien toimihenkilöiden luottamusmiehenä hän on toiminut vuodesta 2010 alkaen. Hän kertoo hakeneensa Fennovoimaan töihin, koska yhtiö tarjosi sekä mielenkiintoisia tehtäviä, päästä mukaan suunnittelemaan ja rakentamaan uutta ainutlaatuista ydinvoimalaa.  

Huynh kertoo, että hienoin kokemus Fennovoimalla pitkään työskennelleenä työntekijänä on se, että on saanut mahdollisuuden olla aitiopaikalla kokemassa uuden reilun kymmenhenkisen organisaation kehittymistä vankaksi osaavaksi ydinvoimayhtiöksi.

-  Viihdyn edelleen hyvin Fennovoimassa, koska työ on motivoivaa ja palkitsevaa, Huynh sanoo.


Nhan Huynhin mukaan Fennovoima tarjoaa mielenkiintoisia töitä.


Nhan Huynh on toiminut luottamusmiehenä usean vuoden ajan.

Teksti ja kuvat: Päivi-Maria Isokääntä


Ajankohtaisten arkisto

Ajankohtaista

27.03.2017 PVO-Lämpövoima aloittaa yt-neuvottelut

Pohjolan Voiman tytäryhtiön PVO-Lämpövoima aloittaa koko henkilöstöä koskevat yhteistoimintaneuvottelut. Kyse on Porin T ... Lue lisää

Ajankohtaisten arkisto