Ajankohtaista
Akavan tiedote 21.12.2009
Syrjintään nollatoleranssi
Lainsäädäntö antaa hyvät välineet yhdenvertaisen kohtelun ja syrjimättömyyden toteutumiseen työelämässä, mutta se ei yksin riitä. Työnantajan velvollisuutena on huolehtia siitä, ettei syrjintää työpaikoilla tapahdu ja ongelmiin puututaan välittömästi.
Akavan lakimies Paula Ilveskivi muistuttaa, että myös henkilöstön edustajilla on merkittävä tehtävä varmistaa, että työpaikoilla otetaan käyttöön menettelyt kaikenlaisen syrjinnän ja häirinnän kitkemiseksi.
– Näissä asioissa on oltava nollatoleranssi, painottaa Paula Ilveskivi.
Hän on toiminut Akavan edustajana toimikunnassa, joka on valmistellut yhdenvertaisuuslain uudistamista. Toimikunta sai työnsä päätökseen ja luovutti mietintönsä oikeusministeri Tuija Braxille tänään.
Akava katsoo, että toimikunta esittää mietinnössään useita parannuksia. On hyvä, että yhdenvertaisuuslain soveltamisala laajennetaan julkisen toiminnan ohella myös yksityiseen toimintaan. Lisäksi on aiheellista, että yhdenvertaisuuslaki täsmentyy kattamaan kaikki syrjintäperusteet yhtäläisesti.
Toimikunta esittää myös, että syrjintätapauksissa tuomittavasta hyvityksestä poistetaan yläraja, joka tällä hetkellä on 15 000 euroa. Akavan mielestä tämä voi tehokkaasti ennaltaehkäistä kaikenlaista syrjintää.
Toimikunnan työ jäi kuitenkin monilta osin keskeneräiseksi ja eripuraiseksi. Jatkovalmistelu on välttämätön, jotta uusi yhdenvertaisuuslaki voidaan viedä eduskunnan hyväksyttäväksi.
Lisätietoja: lakimies Paula Ilveskivi, puh. 040 558 9090
Työsuojeluvaalit
Työpaikoilla järjestetään työsuojeluvaalit marras-joulukuun aikana. Vaaleissa valittujen edustajien toimikausi on kaksi seuraavaa kalenterivuotta, ellei alakohtaisesti taikka työpaikan työsuojelutoimikunnassa tai sitä vastaavassa yhteistoimintamenettelyssä sovita pidemmästä toimikaudesta. Lain perusteella paikallisesti voidaan kuitenkin sopia enintään neljän kalenterivuoden pituisesta toimikaudesta.
Ohje työsuojeluvaalien järjestämiseksi työpaikoilla on laadittu Työturvallisuuskeskuksessa. Se on tarkoitettu auttamaan vaalien käytännön järjestelyissä.
Työsuojelutehtävissä toimivat YTN-liittojen jäsenten tulee ilmoittaa tietonsa YTN:n omaan henkilöstöedustajarekisteriin.
Muista myös ilmoittaa työturvallisuuskeskuksen rekisteriin kaikki valtuutettunne ja työsuojelupäällikkö.
Lisätietoja: Samuli Myllyharju, samuli.myllyharju (a) ytn.fi
Työsuojelutoiminta
Työsuojelutoiminta on lakisääteistä kaikilla työpaikoilla. Työpaikoilla, joilla työskentelee yli 10 henkilöä, on valittava työsuojeluvaltuutettu. Työsuojeluvaltuutettu edustaa koko henkilöstöä, ei pelkästään liittojen jäsenistöä.
Työsuojelutoiminta työpaikalla tapahtuu työsuojeluhenkilöstön toimesta. He kehittävät ja ohjeistavat työpaikkatasolla miten toimia eri tilanteissa työsuojelunäkökulmasta katsoen. Jokaisella työntekijällä on vastuu työturvallisuudesta sekä omasta että työtoverin puolesta. Työnantajalla on yleinen huolehtimisvelvoite. Työsuojeluvastuu on linjaesimiehillä ja viimekädessä yrityksen johdolla.
Työsuojelun valvonta on viranomaistoimintaa. Käytännössä valvontaa tekevät työsuojelupiirien työsuojelutarkastajat.
YTN:n osuus on toimia työsuojeluhenkilöstön tukena, tarjota neuvontaa sekä kehittää yhdessä työsuojeluhenkilöstön kanssa työsuojelutoimintaa. Otamme mielellämme palautetta ja toimintaehdotuksia vastaan. Ota yhteyttä, työsuojelutiimin yhteystiedot löydät täältä.
Lisätietoa työsuojelusta.










