Mikä on YTN?
Jäseneksi liittyminen
Yhteystiedot

Lehdistötiedote 4.2.2010

 

Ylemmät Toimihenkilöt YTN:

Kemian ylemmille toimihenkilöille ylityö- ja vapaa-ajalla matkustuskielto

 

Ylemmät Toimihenkilöt YTN ry on päättänyt julistaa kemian alalle ylityö- ja vapaa-ajalla matkustuskiellon. Kielto koskee kaikkia kemian alalla Kemianteollisuus KT ryn jäsenyrityksissä työskenteleviä ylempiä toimihenkilöitä. Kielto alkaa 12.2.2010 klo 6.00.

 

Kemian alan ylemmillä toimihenkilöillä on ollut työnantajapuolta edustavan Kemianteollisuus ryn kanssa palkkapöytäkirja, jolla on sovittu ainoastaan palkankorotuksista. Palkkapöytäkirja päättyi 31.1.2010. Ongelmana on kuitenkin se, että ylemmillä toimihenkilöillä teetetään työaikalain vastaisesti palkattomia ylitöitä. He myös matkustavat paljon työtehtävissä omalla ajallaan saamatta siitä erillistä korvausta.

 

”YTN:n tavoitteena on saada kemian alan ylemmille toimihenkilöille kattava työehtosopimus, jossa on sitovat kirjaukset muun muassa ylitöiden ja vapaa-ajalla työtehtävissä matkustamisen korvaamisesta sekä luottamusmiesjärjestelmästä. Kemianteollisuus ry on kuitenkin ollut haluton neuvottelemaan palkkapöytäkirjan laajentamisesta työehtosopimukseksi”, YTN:n puheenjohtaja Heikki Kauppi toteaa. ”Palkkapöytäkirja kattaa ainoastaan raharatkaisun. Meidän jäsentemme kannalta on tärkeää, että saamme työehtosopimukseen ylempien toimihenkilöiden työoloihin vaikuttavat keskeiset tavoitteet.”

 

”Kemian alan muilla henkilöstöryhmillä on ollut työehtosopimus jo pitkään. Olemme hakemassa ylemmille toimihenkilöille vastaavia työsuhteen ehtoja, emme lisäetuja”, YTN:n asiamies Ismo Kokko muistuttaa. ”Neuvottelujen jumiuduttua YTN näkee ainoaksi mahdollisuudekseen tukea vaatimuksiaan järjestöllisin toimin. ”

 

Ylityö- ja matkustuskielto on voimassa kunnes osapuolet pääsevät molempia tyydyttävään ratkaisuun.

 

Kemian alalla työskentelee 7 500 ylempää toimihenkilöä. Eniten jäseniä kemian alalla YTN-liitoista on Tekniikan Akateemiset TEKillä, Uusi Insinööriliitto UIL:lla, Luonnontieteiden akateemiset LAL:lla ja Suomen Ekonomiliitto SEFEllä.

 

Lisätietoja:        Puheenjohtaja Heikki Kauppi, puh. 040 504 1585

Asiamies Ismo Kokko, puh.  040 732 5375

 

www.kemiatkuntoon.fi

 

8.2.2010

YTN:n teknologiateollisuus tukee kemian ylempiä toimihenkilöitä

 

Ylemmät Toimihenkilöt YTN:n teknologiateollisuus tukee kemian ylempien toimihenkilöiden tavoitetta saada oma työehtosopimus.

 

Kemian ylemmät toimihenkilöt ovat edelleen ilman säälliset työehdot turvaavaa työehtosopimusta. Tähän saakka ylempien toimihenkilöiden palkoista on sovittu vain palkkapöytäkirjalla. Muilla kemian henkilöstöryhmillä on omat työehtosopimuksensa.

 

Vauhdittaakseen neuvotteluja työehtosopimuksesta kemian ylemmät toimihenkilöt aloittavat ylityökiellon 12.2. He eivät myöskään matkusta vapaa-aikana työasioissa.

 

YTN:n tavoitteena on saada kemian ylemmille toimihenkilöille kattava työehtosopimus, jossa on sitovat kirjaukset muun muassa ylitöiden ja vapaa-ajalla työtehtävissä matkustamisen korvaamisesta sekä luottamusmiesjärjestelmästä.

 

Neljä viidestä kemian ylemmästä toimihenkilöstä painaa säännöllisesti ylitöitä. Työaikalain mukaiset ylityökorvaukset maksetaan kuitenkin vain joka viidennelle.

 

Kemian ylemmistä toimihenkilöistä noin 90 prosenttia matkustaa vapaa-aikanaan työasioissa. Heistä noin 80 prosenttia ei saa tästä venymisestään asianmukaista korvausta.

 

– Myöskään teknologiateollisuudessa vapaa-aikana työasioissa matkustamisen korvaaminen ei ole täysin kunnossa. Kaikissa yrityksissä ei ole vielä saatu sovittua asiasta paikallisesti kuten työehtosopimus edellyttäisi, teknologiateollisuuden vastaava asiamies Ismo Kokko sanoo.

 

Kokon mielestä on jo korkea aika tunnustaa ylemmät toimihenkilöt kaikilla Elinkeinoelämän Keskusliiton EK:n sopimusaloilla tasavertaisiksi muiden henkilöstöryhmien kanssa.

 

– Meidän on äärettömän vaikeaa ymmärtää, että työnantaja kohtelee ylempiä toimihenkilöitä toisin kuin muita henkilöstöryhmiä jättäessään korvaamatta ylitöitä tai vapaa-aikana työasioissa matkustamista. Kemian alalla tilanne on kaikkien surkein.

 

Lisätietoja: YTN:n teknologiateollisuuden asiamies Ismo Kokko, gsm 040 732 5375

 

Lehdistötiedote 11.2.2010 

Ylemmät Toimihenkilöt YTN:

Kemian alan ylemmät toimihenkilöt aloittavat ylityö- ja vapaa-ajalla matkustuskiellon

 

Kemianteollisuuden ylempiä toimihenkilöitä koskeva ylityö- ja vapaa-aikana matkustamisen kielto alkaa perjantaina 12.2. klo 6.

 

Kemian alan ylemmillä toimihenkilöillä on ollut työnantajapuolta edustavan Kemianteollisuus ry:n kanssa palkkapöytäkirja, jolla on sovittu ainoastaan palkankorotuksista. Palkkapöytäkirja päättyi 31.1.2010. Ylempiä toimihenkilöitä edustava Ylemmät Toimihenkilöt YTN on esittänyt Kemianteollisuudelle neuvotteluja kunnollisen työehtosopimuksen solmimisesta, mutta niiden käynnistämiseen ei ole suhtauduttu myönteisesti. Jotta neuvottelut saataisiin oikeasti käyntiin ja sopimus aikaiseksi, YTN joutuu turvautumaan painostustoimenpiteisiin.

 

”Mikäli ylityö- ja vapaa-ajalla matkustuskielto ei johda myönteiseen tulokseen, YTN varautuu jämerämpiin toimenpiteisiin, lakko mukaan lukien. Tavoitteenamme on luonnollisesti edelleen saavuttaa sopimus neuvottelemalla, mutta nykymenon jatkaminen ei ole vaihtoehto”, YTN:n puheenjohtaja Heikki Kauppi toteaa tilanteesta.

 

Kemian alan keskeisimpinä ongelmina on, että ylemmät toimihenkilöt tekevät runsaasti ylitöitä, joista he eivät saa työaikalain mukaisia korvauksia. He myös matkustavat paljon työtehtävissä omalla ajallaan saamatta siitä minkäänlaista korvausta.

 

Ylityö- ja matkustuskielto on voimassa kunnes työehtosopimusneuvotteluissa päästään ratkaisuun.

 

Kemian alalla työskentelee 7 500 ylempää toimihenkilöä. Eniten jäseniä kemian alalla YTN-liitoista on Tekniikan Akateemisten Liitto TEKillä, Uusi Insinööriliitto UIL:lla, Luonnontieteiden Akateemisten Liitto LAL:lla ja Suomen Ekonomiliitto SEFEllä.

 

 Lisätietoja:  Puheenjohtaja Heikki Kauppi, puh. 040 504 1585

Asiamies Ismo Kokko, puh.  040 732 5375

 

www.kemiatkuntoon.fi

YTN tiedottaa 12.2.2010

YTN ihmettelee pääministerin lausuntoja Intiassa


Ylemmät Toimihenkilöt YTN kummeksuu pääministeri Matti Vanhasen kommentteja hänen avatessaan Nokia Siemens Networksin uutta tutkimuskeskusta Intian Bangaloressa. NSN keskittää sinne tutkimustaan, jota on tähän saakka tehty pääasiassa Suomessa.

Vanhanen uskoo Ylen tv-uutisille antamassaan haastattelussa, että vahvat kansainväliset yritykset pyrkisivät pitämään Suomessa sellaisia työpaikkoja, joihin osaaminen ja kustannustaso käyvät.

­ Näinhän asiat eivät suinkaan mene. Tuotekehitysyksikön avaaminen Intiassa ei lisää työpaikkoja Suomessa, eivätkä suuryritykset muutenkaan pyri pitämään työpaikkoja missään nimenomaisessa paikassa. Pikemminkin Bangaloren esimerkki osoittaa, että suuryritykset hakevat kustannusetuja myös tutkimus- ja kehitystyöhön siirtämällä sitä kehitysmaihin, YTN:n puheenjohtaja Heikki Kauppi toteaa.

Kaupin mielestä hallituksen pitäisi kantaa syvällisemmin huolta Suomen menestymisen edellytyksistä tulevaisuudessa.

­ Hallituksen on huolehdittava, että osaamispohjamme kestää kansainvälisen vertailun. Suomi voi menestyä maailmalla vain omassa luokassaan ylivoimaisilla tuotteilla, joita kehittävät huippuluokan osaajat. Varoja pitää suunnata esimerkiksi siihen, että suomalainen teknologinen tutkimus ja alan opetus ovat valikoiduilla aloilla jatkossakin maailman huippua.
 
Nyt teknilliset yliopistot ja ammattikorkeakoulujen tekniset linjat kärsivät kuitenkin selkeästä resurssivajeesta suhteessa kansainvälisiin kilpailijoihinsa.
 
­ Eikä kysymys ei ole pelkistä prosenteista, vaan suuruusluokka on väärä, Kauppi huomauttaa.

­ Me tarvitsemme jatkossakin kansainvälisesti vahvoja toimialoja, joilla maailman parhaasta insinöörityöstä kannattaa myös maksaa kunnolla ja tarjota säälliset työehdot.



Lisätietoja:
Heikki Kauppi, 040 504 1585

Tiedote 16.2.2010
Julkaisuvapaa

Elintarvikealan palkansaajajärjestöt: Neuvottelukierrokselta lisää työhyvinvointia



Elintarvikealan kaikki palkansaajajärjestöt kokoontuivat tänään, tiistaina 16.2.
keskustelemaan yhteisistä teemoista ennen työehtosopimusneuvottelujen alkamista Elintarviketeollisuusliiton kanssa.

"Palkansaajilla on aidosti yhteisiä teemoja, joita viedään neuvottelupöytään", toteavat järjestöt. Kaikilla ryhmillä on tavoitteita, jotka koskevat työhyvinvointia ja työssäjaksamista.

Työajan ja vapaa-ajan yhteensovittamiseen liittyvät järjestelyt nähdään tärkeänä osana työssäjaksamista.  "Jokaisella täytyy olla mahdollisuus viettää vapaa-aikaa, jotta aikaa jää perheelle ja muille ihmissuhteille sekä harrastuksille."

Elintarviketeollisuudessa työurien pidentäminen on haastavaa työn kuormittavuuden takia. Erityisesti huomiota on kiinnittevä ikääntyneiden työssajaksamiseen ja osaamisen kehittämiseen.

Kun paine paikalliseen sopimiseen työnantajan toiveesta lisääntyy, on luottamusmiesten ja työsuojelyvaltuutetun tiedonsaantiin, kouluttamiseen ja ajankäyttöön annettava riittävät resurssit. "Luottamusmiesten on mahdotonta edustaa työntekijöitä, jos heillä ei ole tarvittavaa tietoa edustettavistaan eikä käytännön mahdollisuuksia hoitaa tehtäviään."

Vaikea taloudellinen tilanne ei ole vaikuttanut elintarvikealaan yhtä rankasti kuin vientiriippuvaisiin aloihin. Silti kaikki palkansaajajärjestöt uskovat, että neuvotteluissa keskitytään tarkemmin juuri edellä kuvattujen teemojen edistämiseen.

Lisätietoja:
Veli-Matti Kuntonen, p. 0400 611 882, Suomen Elintarviketyöläisten Liitto SEL ry.
Teija Sinisalo, p. 050 511 4536, Toimihenkilöunioni
Matti Kangasalusta, p. 0400 600 826, Meijerialan Ammattilaiset MVL
Anneli Nieminen, p. 040 901 1644, Ylemmät Toimihenkilöt YTN ry.

Tiedote 17.2.2010

Kemian ylempien TES-neuvottelut jatkuvat huomenna


Ylemmät toimihenkilöt YTN ry ja työnantajaa edustava Kemianteollisuus KT ry jatkavat huomenna 18.2. neuvotteluja kemian alan ylempien toimihenkilöiden työehtosopimuksesta. Kemianteollisuuden ylempien toimihenkilöiden työehtosopimukseksi luokiteltu palkkapöytäkirja, jossa on sovittu pelkästään palkankorotuksista, on mennyt umpeen jo 31.1.2010.

YTN vaatii kemian ylemmille toimihenkilöille kattavaa työehtosopimusta, jossa on sitovat kirjaukset mm. ylitöiden ja vapaa-aikana matkustamisen korvaamisesta, lomarahasta ja perhevapaakorvauksista.  KT on kuitenkin kieltäytynyt tekemästä ylempien kanssa tällaista työehtosopimusta, vaikka muiden henkilöstöryhmien kanssa vastaavat sopimukset tehtiin jo viime marraskuussa. Neuvottelujen vauhdittamiseksi YTN on julistanut KT:n jäsenyritysten ylemmille toimihenkilöille ylityö- ja vapaa-ajalla matkustamiskiellon.

Ylityö- ja vapaa-ajalla matkustamisen kielto on otettu hyvin vastaan. – Sekä yrityksissä järjestetyissä kenttätilaisuuksissa että päivystyspuhelimeen tulleissa yhteydenotoissa on henki ollut se, että vihdoinkin asiassa on ryhdytty toimiin, kertoo YTN:n kemian alan vastuuasiamies ja pääneuvottelija Seppo Järvenpää.

– Myös monien yritysten johdosta ja henkilöstöhallinnosta on tullut ylemmille tukea –  ylempien oikeus saada työehtosopimus koetaan järkevänä toimena ja kohtuullisena vaatimuksena, kertoo puolestaan YTN kemian alan lakimies ja neuvottelija Hanne Salonen.

Neuvotteluja jatketaan KT:n kanssa huomenna, ja YTN:n kemian alan taustaryhmä kokoontuu sen jälkeen tekemään päätöksen neuvottelutuloksen edellyttämistä jatkotoimenpiteistä.

Tiedote 18.2.2010

Kemian ylempien TES-neuvotteluissa ei edistytty


Ylemmät Toimihenkilöt YTN:n ja työnantajaa edustavan Kemianteollisuus KT ry:n välisissä kemianteollisuuden ylempien toimihenkilöiden työehtosopimusneuvotteluissa ei tänään edistytty. Kemianteollisuus ry tarjoaa edelleen ylemmille vain palkkapöytäkirjaa. YTN taas vaatii myös kemian alan ylemmille toimihenkilöille työsuhteen perusehdot turvaavaa työehtosopimusta. Näistä KT ei kuitenkaan ole halukas neuvottelemaan, joten uutta neuvotteluaikaa ei sovittu.

KT ilmoitti olevansa halukas keskustelemaan luottamusvaltuutettujen asemaan liittyvistä kysymyksistä. Ylempiä toimihenkilöitä koskevien kollektiivisten työehtojen sopimiseen he eivät olleet valmiita.

Painostusvalmius alalla hyvä


YTN:n kemian ylemmille asettama, 12.2.2010 alkanut ylityö- ja vapaa-aikana matkustamisen kielto on otettu hyvin vastaan ja se on purrut vieläpä odotettua paremmin. Tuoreen jäsenkyselyn mukaan ylempien valmiudet työtaistelutoimiin yrityksissä ovat kasvaneet vielä lisää loppusyksystä tehtyyn kyselyyn verrattuna.

YTN:n kemian taustaryhmä kokoontui tänään iltapäivällä käsittelemään neuvottelutilannetta ja tekemään päätöksen sen edellyttämistä jatkotoimenpiteistä. Taustaryhmä päätti yksimielisesti esittää YTN:n hallitukselle, ettei palkkapöytäkirjaa enää hyväksytä, vaan myös ylemmille on saatava kattava työehtosopimus. YTN:n hallitus kokoontuu huomenna 19.2. tekemään asiasta päätöksen, ja siitä tiedotetaan sen jälkeen.

Lehdistötiedote 19.2.2010



Ylemmät Toimihenkilöt YTN:

Kemianteollisuuteen työtaisteluvaroitus



Ylemmät Toimihenkilöt YTN ry on tänään antanut kemianteollisuuden ylempiä toimihenkilöitä koskevan työtaisteluvaroituksen.  YTN:n hallitus päätti työtaisteluvaroituksesta kokouksessaan 19.2., koska neuvottelut työnantajaa edustavan Kemianteollisuus KT ry:n kanssa eivät edenneet hyväksyttävällä tavalla torstaina 18.2.


YTN:n tavoitteena on ollut jo pitkään saada kemian alan ylemmille toimihenkilöille kattava, työsuhteen perusehdot turvaava työehtosopimus, jossa on sitovat kirjaukset muun muassa ylitöiden ja työmatkoihin käytetyn vapaa-ajan korvaamisesta, lomarahasta ja perhevapaakorvauksista sekä luottamusmiesjärjestelmästä.


Kemianteollisuus on kuitenkin kieltäytynyt neuvottelemasta työehtosopimuksesta, ja tarjoaa ylemmille sopimusta pelkästään palkankorotuksista eli ns. palkkapöytäkirjaa. Muilla alan henkilöstöryhmillä on jo kauan ollut omat työehtosopimuksensa. Ylempien toimihenkilöiden palkkapöytäkirja meni umpeen 31.1.2010.

Työtaistelutoimet käynnistyvät ulosmarssilla 5.3.


Kemianteollisuuden ylempien toimihenkilöiden työtaistelutoimet käynnistyvät ulosmarssilla 5.3. klo 12.00. Lakko aloitetaan 9.3. kemianteollisuuden 20 suurimmassa yrityksessä.


YTN on jo aiemmin julistanut kemian alalle ylityö- ja vapaa-ajalla matkustuskiellon, joka astui voimaan 12.2.2010. Kielto koskee kaikkia Kemianteollisuus ry:n jäsenyritysten ylempiä toimihenkilöitä, ja se on edelleen voimassa.


Lisätietoja:

Puheenjohtaja Heikki Kauppi, puh. 040 504 1585

Asiamies Ismo Kokko, puh.  040 732 5375

Tiedote 19.2.2010

YTN hyväksyi mekaanisen metsäteollisuuden palkkapöytäkirjan


YTN:n ja Metsäteollisuus ry:n välillä sovitun palkkapöytäkirjan mukaan mekaanisessa metsäteollisuudessa toimivien ylempien toimihenkilöiden palkkoja korotetaan paikallisesti sovittavalla tavalla ja ajankohtana 0,5 prosenttia 15.3.2010 mennessä.

Mekaanisessa metsäteollisuudessa työskentelee noin 1 000 ylempää toimihenkilöä.

Kustannustasoltaan nyt tehty sopimus vastaa Puuliiton ja Toimihenkilöunionin mekaaniseen metsäteollisuuteen jo solmimia sopimuksia.

Seuraava mekaanisen metsäteollisuuden ylempiä toimihenkilöitä koskeva palkantarkistus tehdään jo 30.6.2010 mennessä. Vuoden 2011 osalta palkkatarkistus tehdään samoin 30.6.2011 mennessä. Sopimus on myös irtisanottavissa kyseisinä tarkasteluhetkinä.

YTN hyväksyi sopimuksen tänään 19.2.2010. Sopimus on voimassa 31.8.2012 saakka.

Kemiallisen metsäteollisuuden osalta odotetaan


Metsäteollisuus ry ei ole valmis neuvottelemaan YTN:n kanssa kemiallisen metsäteollisuuden vajaan 3 000 ylemmän sopimuksesta ennen kuin Paperiliiton vastaava sopimus syntyy. Myös Toimihenkilöunionin sopimus on kemiallisen metsäteollisuuden osalta auki.

Lisätietoja: YTN:n metsäteollisuusalan vastaava asiamies Saku Laapio 0400 497282.

25.2.2010

Kemianteollisuuden ylempien toimihenkilöiden lakonuhan sovittelu alkanut


Kemianteollisuuden ylempien toimihenkilöiden lakonuhan sovittelu alkoi
24.2 iltapäivällä. Ensimmäisessä tapaamisessa sovittelija Heikki Pohjan johdolla käsiteltiin lähinnä osapuolten, Ylemmät toimihenkilöt YTN ry:n ja Kemianteollisuus KT ry:n, näkemyksiä ja tavoitteita. Lisäksi käytiin läpi sovittelun aikatauluja, lakkorajoja sekä mahdollisen lakon vaikutuksia alan ulkopuolelle.

Varsinaista lähestymistä ei asioiden suhteen tapahtunut. Lisäksi nousi esille kysymys siitä, että lakkovaroitus oli YTN:n hallituksen kokousaikataulun johdosta jätetty ulosmarssin osalta muutamaa tuntia vallitsevaa käytäntöä myöhemmin. Tämä ei kuitenkaan aiheuta muutoksia työtaisteluihin. Sovittelu jatkuu keskiviikkona 3.3. aamupäivällä.

YTN ry on 19.2.2010 antanut suomalaisessa kemianteollisuudessa työskenteleviä ylempiä toimihenkilöitä koskevan työtaisteluvaroituksen, koska neuvottelut työnantajaa edustavan KT:n kanssa eivät edenneet hyväksyttävällä tavalla. Kemianteollisuuden ylempien työtaistelutoimet käynnistyvät 9.3. Lakot aloitetaan vuorotteluperiaatteella kemianteollisuuden 20 suurimmassa yrityksessä.

YTN:n tavoitteena on jo pitkään ollut saada kemian alan ylemmille toimihenkilöille kattava, työsuhteen perusehdot turvaava työehtosopimus, kuten muillakin henkilöstöryhmillä on. KT on kuitenkin kieltäytynyt neuvottelemasta työehtosopimuksesta, ja tarjoaa ylemmille sopimusta pelkästään palkankorotuksista eli ns. palkkapöytäkirjaa. Ylempien palkkapöytäkirja on mennyt umpeen jo 31.1.2010 eikä suomalaisen kemianteollisuuden ylemmillä toimihenkilöillä ole tällä hetkellä voimassa olevaa sopimusta.

Kemian ylempien TES-tavoitteet 2010


•Työaika: ylityökorvaukset työaikalain mukaan, varallaolo ja arkipyhäkorvaukset
•Vuosiloma: vuosilomalain mukaan, 50 % lomaraha
•Matkustaminen: matkakorvaukset normaalisti, matka-aika kuten kemian toimihenkilötessissä •Palkka sairauden tai perhevapaan aikana: sairausajan palkka porrastettuna työsuhteen keston mukaan, äitiysvapaalta 3 kk:n palkka, isyysvapaalta 1 vkon palkka •Lyhyt tilapäinen loma: palkallisena TSL 4:6 § ja 4:7 §, kunnallinen luottamustehtävä, kutsunnat, kertausharjoitukset, tes-neuvotteluasiat liitoissa, 50- ja 60-vuotispäivä.
•Yhteistoiminta: yt-lain mukaan
•Luottamusmies ja työsuojeluvaltuutettu: luottamusmies ytn-liiton jäsenistä (1 per toimipiste), korvaukset kuten kemian toimihenkilösopimuksessa.
•Paikallinen sopiminen: tes-asioista

Lisätietoja antaa YTN kemian alan vastuuasiamies Seppo Järvenpää, puh.
040 514 2601.