Mikä on YTN?
Jäseneksi liittyminen
Yhteystiedot

Tiedote 6.8.2009

Ylemmät Toimihenkilöt YTN:

YTN varoittaa Nestettä lyhytnäköisistä päätöksistä

Neste Oil on ilmoittanut mittavista henkilöstövähennyksistä, jotka uhkaavat kohdistua erityisesti ylempiin toimihenkilöihin. YTN:n varapuheenjohtaja Heikki Kauppi varoittaa Nestettä tekemästä lyhytnäköisiä säästöjä.

- Kansainvälinen kilpailu Nesteen toimialalla on kovaa. Tuotteita on uudistettava muun muassa ympäristösyistä. Tuotekehityksessä käydään jatkuvaa kilpajuoksua. Ylempien toimihenkilöiden asiantuntijatyö on Nesteen kaltaiselle yritykselle kriittinen menestystekijä - ainoa perusta, jolle tulevaisuuden menestyksen voi rakentaa, Kauppi painottaa.

Kauppi muistuttaa, että henkilöstö ei ole yritykselle vain kustannuserä, vaan tuotannontekijä kuten tehtaat ja koneetkin. Ei niitäkään lähdetä ensi töiksi myymään taantuman sattuessa.

Koville irtisanomisille haettava vaihtoehtoja

Neste Oilin tytäryhtiössä Neste Jacobsissa Porvoossa työskentelevä ylempien toimihenkilöiden luottamusmies Timo Nyman paheksuu sitä, että valtio Neste Oilin suurimpana omistajana on mukana vähentämässä työpaikkoja juuri nyt, kun Suomen työttömyysluvut kasvavat muutenkin huimaa vauhtia.

Nyman uskoo silti, että yt-neuvottelut käydään aidossa hengessä ja ratkaisuja 30 miljoonan henkilöstökulujen säästöille haetaan yhdessä henkilöstön kanssa.

- Esimerkiksi eläkejärjestelyin ja eropakettien avulla niin sanottujen kovien irtisanomisten määrää voidaan vähentää huomattavasti, Nyman arvelee.

Nyman huomauttaa, että eläkejärjestelytkään eivät ole ongelmattomia.

Tosiasiallinen eläkkeelle siirtymisikä ei nouse koskaan, jos aina taantuman tullessa vanhimmat työntekijät sanotaan irti.

Neste Oil suunnittelee vähentävänsä Suomessa jopa 450 työpaikkaa eli yli 10 prosenttia työpaikoista. Yritys pyrkii yli 60 miljoonan euron vuotuisiin kiinteiden kustannusten säästöihin. Niistä noin 30 miljoonaa aiotaan saavuttaa henkilöstöratkaisuilla.

Lisätietoja:

Heikki Kauppi 040 504 1585

Timo Nyman 050 458 7380


Lehdistötiedote 12.8.2009

Puheenjohtaja Sture Fjäder:

Sopimusalakohtaiset erot näkyviin neuvottelukierroksella

Ylemmät Toimihenkilöt YTN lähtee nyt alkavalle sopimuskierrokselle hakemaan kaikille aloille ratkaisuja, joilla sekä turvataan jäsenten ostovoima että parannetaan työelämän tasa-arvoa.  ”Haluamme työehtosopimuksiin myös laadullisia parannuksia, joilla kohennetaan luottamusmiesten asemaa ja tuetaan työntekijöiden työssäjaksamista sekä työurien pidentämistä”, YTN:n puheenjohtaja Sture Fjäder toteaa.

Elinkeinoelämän keskusliitto EK on ristiriitaisesti toisaalta hylännyt keskitetyt ratkaisut, toisaalta liputtanut tiukan sopimuskoordinaation puolesta. Lisäksi EK on korostanut sopimusalakohtaisia eroja ja vaatinut yrityskohtaisen sopimustoiminnan lisäämistä. Fjäder sanoo YTN:n hyväksyvän sen, että aloilla vallitsevat tuottavuuserot heijastuvat neuvottelutuloksiin. ”Sopimusalakohtaisten eroavaisuuksien hyväksyminen tarkoittaa samalla kuitenkin sitä, että teknologiateollisuuden ratkaisut eivät voi olla esteenä muiden alojen mahdollisille palkankorotuksille”, Fjäder painottaa. ”Aikaa on jo mennyt hukkaan teknologiateollisuuden neuvottelutulosta odotellessa. Sen merkitystä päänavaajana on korostettu aivan liikaa.”

EK:n toivomassa mallissa työrauha ns. myytäisiin keskustasolla, kun yksityiskohtaisempi neuvottelutoiminta taas tapahtuisi, työrauhan vallitessa, yritystasolla. Fjäder tyrmää toimintamallin. ”Työrauha myydään nyt ja tulevaisuudessakin tasan siellä, missä sopimukset tehdään. Jos EK: n jäsenliitot haluavat lisää yrityskohtaisia sopimuksia, syntyy työrauha vasta, kun kaikki sopimukset yritystasolla ovat satamassa”, Fjäder jyrisee.

YTN pyrkii tiiviiseen palkansaajayhteistyöhön kaikilla sopimusaloilla sekä siihen, että työehtosopimusten pituus on mahdollisimman yhtenäinen läpi yksityisen sektorin.

Lisätietoja:  Puheenjohtaja Sture Fjäder, puh. 0400 609 717


18.8.2009

Neuvottelut alkavat teknologiateollisuudessa

Ylemmät Toimihenkilöt YTN:n ja työnantajien Teknologiateollisuuden väliset työehtosopimusneuvottelut käynnistyvät uudelleen. Ensimmäinen neuvottelijoiden tapaaminen on perjantaina 21. päivänä.

Neuvotteluja syksyn palkankorotuksesta käytiin jo keväällä, mutta asiassa ei edetty silloin alkua pidemmälle. YTN sanoikin toukokuun lopussa irti työehtosopimuksen päättymään syyskuun lopussa.

YTN-teknologiateollisuuden pääneuvottelija Pertti Porokari povaa neuvotteluista hankalia, kun ratkaisua haetaan laman varjossa.

Yksi keskeinen tavoite on mittavien lomautuksien ja irtisanomisten välttäminen.

- Jäsenten ostovoima on kuitenkin säilytettävä eli reaaliansioiden on noustava. Tavoittelemme selviä yleiskorotuksia, mutta paikallisesti neuvoteltavia eriä emme halua, Porokari kertoo teknologiateollisuuden taustaryhmän näkemyksistä.

Tekstikysymyksissä vapaa-aikana matkustamisen korvaaminen on tärkeä tavoite. Myös työaikapankkien edistäminen ja luottamusmiehen aseman kehittäminen ovat tavoitelistalla.

Metalliliitto aloittaa omat neuvottelunsa Teknologiateollisuuden kanssa keskiviikkona 19.8. Sopimusta yritettiin saada valmiiksi jo keväällä, mutta hanke kaatui viime metreillä, kun neuvotteluissa jo sovittu 0,7 prosentin syksyn palkankorotus ei kelvannutkaan työnantajien hallinnon päättäjille.


Lehdistötiedote 19.8.2009

YTN:  Stora Enson kannettava vastuuta ihmisistä ja paikkakunnista, valtion huolehdittava metsäalan tulevaisuudesta

Ylemmät Toimihenkilöt YTN pitää Stora Enson päätöstä lakkauttaa Sunilan sellutehdas järkyttävänä uutisena paikkakunnan ihmisille ja taloudelle.

- Stora Enso saattaa mittavan määrän paperiosaajia tuskalliseen tilanteeseen, YTN:n metsäalan vastuullinen asiamies Saku Laapio sanoo.

- Taloudellista tukea ja työllistymistä avustavia toimenpiteitä tarvitaan Kotkassa Sunilan tehtaan lakkautuksen jälkihoitoon välittömästi. Ihmisten ja paikkakuntien auttaminen eteenpäin pois rakennemuutoksen suosta ei saa olla ainakaan rahasta kiinni. Metsäalan strategisen ohjelman esitykset alan kehittämiseksi onkin sovittava heti tämän syksyn budjettiriihessä, vaatii YTN:n puheenjohtaja Sture Fjäder.

YTN muistuttaa, että kilpailu osaavasta ja koulutetusta työvoimasta odottaa heti nurkan takana talouden kääntyessä nousuun.

- Stora Enso osoittaisi hallitsevansa pitkäjänteisen henkilöstöpolitiikan, jos yhtiö pitäisi nyt osaajistaan kiinni luomalla  näille korvaavia työpaikkoja niille paikkakunnille, joilla toiminta jatkuu, Laapio sanoo.

Aikaisemmin toteutetuissa Kemijärven ja Summan tehtaiden lakkautuksissa Stora Enso ilmoitti tukevansa uudelleenkoulutusta ja työllistymistä 10 miljoonalla eurolla.

Nyt taloudellinen tilanne on silloista heikompi ja työpaikan löytäminen vaikeampaa.

- Tarvetta onkin vielä suuremmille tukisummille, varsinkin jos vielä kaikki Varkauden tehtaat suljettaisiin. Stora Enson tuleekin löytää vaihtoehtoja Varkauden tuotantolaitosten lakkauttamiselle, Fjäder vaatii.

Lisätietoja: YTN:n puheenjohtaja Sture Fjäder,  0400 609 717 ja YTN:n metsäalan vastuullinen asiamies ja Saku Laapio, 0400 497 282

 

19.8.2009

YTN tukena Neste Oilin yt-neuvotteluissa

 


Neste Oil kaavailee 450 työpaikan vähentämistä Suomessa. Neste Oil toimii pääosin kemian alalla mutta sillä on myös suunnittelu- ja konsulttialan tytäryritys. Luottamusmiehet neuvottelevat seuraavan kuuden viikon ajan vaihtoehdoista työpaikkojen säilyttämiseksi. YTN tukee Neste Oil konsernin luottamusmiehiä käynnistyvissä yt-neuvotteluissa neuvomalla, kouluttamalla, järjestämällä tiedotustilaisuuksia ja tekemällä tarvittavia taustaselvityksiä. YTN:n puolelta Neste Oilin neuvottelutilanteessa ovat mukana asiamies Seppo Järvenpää, asiamies Teemu Hankamäki ja lakimies Hanne Salonen.


24.8.2009

Porokari:

Haastavat neuvottelut teknologiateollisuudessa

Ylemmät Toimihenkilöt YTN:n teknologiateollisuuden työehtosopimusneuvottelut jatkuivat kesän tauon jälkeen  perjantaina 21.8.2009, jolloin neuvoteltiin koko päivä.

- Sopimus koskee lähes 60 000 ylempää toimihenkilöä muun muassa Nokiassa, NSN:ssä, Metsossa ja muissa alan yrityksissä. Kyseessä on YTN:n suurin ala, joten sopimuksen merkitys muille aloille on kiistaton, sanoo YTN:n alan pääneuvottelija ja UIL:n puheenjohtaja Pertti Porokari.

Palkankorotuksen lisäksi neuvotteluissa paneudutaan myös laadullisiin asiohin eli työehtosopimuksen teksteihin.

- Luottamusmiehen aseman vahvistamisen tärkeys on korostunut entisestään yritysten epävarmojen tilanteiden takia, Porokari selventää.

- Luottamusmiehet muun muassa puolustavat edustamiaan ylempiä toimihenkilöitä yt-neuvotteluissa, joita on käyty uupumukseen asti lähes joka yrityksessä. Tässä vaativassa tehtävässä olla olosuhteiden ja toimintaedellytyksien on oltava kunnossa.

Porokari kuvaa käytäviä neuvotteluita erittäin vaikeiksi.

- Tilanne orastavassa talouden nousussa on kieltämättä haastava.

Neuvottelut jatkuvat tänään maanantaina 24.8.2009 klo 12:00.

 

25.8.2009

YTN:lle neuvottelutulos teknologiateollisuuteen

Ylemmät Toimihenkilöt YTN ja Teknologiateollisuus pääsivät maanantaina 24.8. hieman ennen puoltayötä neuvottelutulokseen työehtosopimuksesta.

Neuvottelutuloksen palkankorotus noudattelee Metalliliiton ja Teknologiateollisuuden 20.8. saavuttamaan neuvottelutulosta.

Alan ylemmille toimihenkilöille on tarjolla tänä syksynä 0,5 prosentin korotus, joka paikallisesti sovittaessa tulee maksuun viimeistään vuoden loppuun mennessä. Jos paikallista sopua ei synny, korotus maksetaan joulukuussa yleiskorotuksena.

Uusi kolmivuotinen sopimus tulisi voimaan 1.10.2009. Vuosien 2010 ja 2011 lokakuun palkantarkistuksista neuvotellaan kunkin vuoden huhti- toukokuussa. Tällöin sopimus voidaan myös sanoa irti.

Teksteihin ei tullut suuria muutoksia, ei erityisiä parannuksia eikä heikennyksiä. Luottamusmiehen asema kuitenkin kohenee.

- Neuvottelutulosta voi näissä oloissa pitää torjuntavoittona. Maltillisella palkankorotuksella pyritään turvaamaan jäsenten ostovoima ja auttamaan alan yrityksiä työpaikkojen säilyttämisessä, YTN:n teknologiateollisuuden pääneuvottelija ja YTN:n varapuheenjohtaja Pertti Porokari sanoo.

- Toisaalta emme ole sitoneet käsiämme. Pitkä kolmivuotinen sopimus voidaan tarvittaessa sanoa myös irti, hän toteaa.

Neuvottelutulos menee vielä YTN:n teknologiateollisuuden taustaryhmän ja YTN:n hallituksen käsittelyyn. Päätöksen tekee YTN:n hallitus 16.9. taustaryhmää kuultuaan.

Lisätietoja: Pääneuvottelija Pertti Porokari, 040 5833 476 Vastaava asiamies Ismo Kokko, 040 7325 375