Mikä on YTN?
Jäseneksi liittyminen
Yhteystiedot

15.6.2009

YTN tiedottaa yhteyshenkilöille 4/09

Tässä tiedotteessa:

  • Puheenjohtajan terveiset
  • YRY-toimintaa
  • Sopimusaloilla tapahtuu
  • EK-YTN työsuhdepäivä
  • EWC-koulutusta
  • IAET-kassa tiedottaa

YTN:n puheenjohtajan terveiset:

Neuvottelut syksyyn – rentouttavaa kesää

Mitään alakohtaisia sopimuksia, joita olisi pitänyt voimassaolevien sopimusten kirjausten mukaan neuvotella ja sopia ennen kesää, ei ole syntynyt. Näin ollen työehtosopimukset on irtisanottu ja ne päättyvät syyskuun lopulla. Ennestään oli tiedossa, että myös muita sopimuksia on katkolla syksyllä, jolloin uusista sopimuksista neuvoteltaisiin. En ymmärrä, miksi työnantajat eivät ole olleet valmiit sopimaan, vaikka olemme jo kahteen kertaan esittäneet sopimusmallia vientiteollisuudelle. Mutta toistahan ei voi pakottaa neuvottelemalla sopimaan.

Näyttää siis siltä että meillä on neuvottelusuma heti lomien jälkeen, jolloin neuvotellaan teknologiateollisuuden, rahoitusalan, metsäteollisuuden ja rahoitusalan sopimuksista samanaikaisesti. On siis hyvä mahdollisuus laajaan YTN:n sisäiseen eri alojen koordinointiin ja yhteistyöhön, mutta ensisijaisesti mahdollisuus hyvään ja toisia tukevaan palkansaajayhteistyöhön. Tähän on tarvetta, koska EK ja sen jäsenliitot koordinoivat toimintojaan tarkasti ja esittävät samanlaisia keskeisiä muutosesityksiä kaikkiin työehtosopimuksiin. Yksi esitys on niin sanotut kriisilausekkeet.

YTN on aikaisemmin päättänyt, että se ei millään alalla ole valmis niin sanottuihin nollaratkaisuihin. Nyt tässä taloudellisessa tilanteessa tarvitaan palkansaajille ostovoimaa, jotta kotimainen kysyntä vie yli taantuman, joka koettelee vientiteollisuutta. Ymmärrämme, että palkankorotusratkaisut voivat olla muita aikoja maltillisempia, mutta mihinkään miinusmerkkisiin sopimuksiin emme mene. Todellista kädenvääntöä tullaan myös käymään sopimuskorotusten tai palkkaratkaisun muodosta. Me haluamme yleiskorotuksia ja ostovoimakehitystä kaikille ja perälautamallia mahdolliselle paikalliselle rahalle. Työnantajat taas haluavat laajentaa yritys-kohtaista sopimista ilman mitään perälautamalleja. Konflikti tässä asiassa on siis valmis.

Mutta nyt on pian kesälomien vuoro. On hyvä ladata akkuja, jotta jaksamme viedä läpi vaativan neuvottelu-kierroksen ensi syksynä ja talvena.

Edunvalvontaterveisin,
Sture Fjäder
YTN:n puheenjohtaja

YRY-toiminnassa tapahtuu

Yry-toiminnassa on ollut vilkas kevät. Olemme järjestäneet puheenjohtaja- ja luottamusmiespäivät sekä yritysyhdistyspäivät. Kevään aikana on myös aloitettu ja loppuun saatettu erilaisia projekteja, kuten yry-tominnan esitteen luominen ja yryjen käyttöön suunniteltujen nettisivujen toteuttaminen.

Yryille tulee käyttöön kotisivujentekopalvelu. YTN on tehnyt yhteistyösopimuksen Kotisivukone Oy:n kanssa. Sivut ovat erittäin helppokäyttöiset ja niiden päivittäminen on erittäin helppoa. YTN on luonut palveluntarjoajan kanssa muutaman valmiin sivupohjan, jotka yry voi ottaa heti käyttöön. Asiasta tiedotetaan heti, kun sivujen teko on mahdollista.

Seuraavien yry-päivien ajankohta on muuttunut. Uusille yritysyhdistystoimijoille suunnatut päivät järjestetään 6-7.11.2009 Jyväskylässä. Yry-päivillä on tarkoitus käydä läpi esimerkkejä yritysyhdistyksistä, perusasioita YTNstä ja käyttää aikaa yry-toiminnan tulevaisuuden miettimiseen.

Harkinnanvaraisen tuen hakeminen

YTN:n yry-ryhmä on tehnyt ohjeistuksen helpottamaan tukien hakemista.

Tukihakemuksesta tulee ilmetä seuraavat asiat:

  • Tilaisuuden tai muun projektin ohjelma/sisältö. (puhujat, aikataulu, paikka ja aika)
  • Tilaisuuden tarkoitus ja tavoite (esim. jäsenhankintatavoite yms.)
  • Tilaisuuden osallistujamäärä (arvioitu)
  • Tilaisuuden budjetti ja haettava tukisumma
  • Mahdollinen omarahoitus, ulkopuolinen rahoitus.
  • Oman kummiasiamiehen lausunto ja puolto
  • Yhdistyksen tilinumero, johon tuki maksetaan
  • Hakemusten käsittelyaika 2-4 viikkoa.
  • Tarvittaessa raportointi tilaisuudesta omalle kummiasiamiehelle.
  • HUOM! Voit kirjoittaa tilaisuudesta halutessasi jutun yry-extraan.

Toimita tukihakemus sähköisessä muodossa osoitteeseen jaana.saaksberg(a)ytn.fi.

Yritysyhdistyksen jäsenyyteen muutoksia

YTN:n työvaliokunta on päättänyt yritysyhdistyksiin liittymisistä seuraavaa:

  • Yritysyhdistyksen jäseneksi ei pidä hyväksyä muita kuin YTN-liittojen jäseniä. Jos yhdistyksen säännöt ovat ristiriidassa tämän ohjeen kanssa, on yhdistyksen sääntöjä muutettava vastaamaan tätä ohjetta. Sääntömuutoksen jälkeen ei-jäsenkelpoisille yry:n jäsenille on annettava mahdollisuus liittyä oman tutkintopohjaisen YTN-liittonsa jäseneksi, jonka jälkeen yry:n jäsenyys luonnollisestikin on mahdollinen.
  • Jatkossa YTN:n yritysyhdistyksilleen tarjoamaa harkinnanvaraista ja perustukea maksetaan vain niille yritysyhdistyksille, jotka toimivat tämän ohjeen mukaisesti. Jos yhdistyksen sääntöjä on tämän ohjeistuksen perusteella muutettava, on se tehtävä 31.05.2011 mennessä. Sääntömuutosasioissa saat apua YTN:n yry-asiamiehiltä.
  • Perusteluna edellä mainitulle toimintaohjeelle toimii mm. se, että YTN antaa yritysyhdistyksille toiminta-tukea ja kehittää yry:jen toimintaa varoilla, jotka ovat maksaneet YTN-liittojen maksavat jäsenet. Jäsen-hankintamateriaalia on saatavilla jokaisessa YTN-liitossa. Myös YTN:llä on toiminnastaan esitteitä, joita voi hyödyntää jäsenhankinnassa.

Lisätietoja: ville-veikko.rantamaula(a)ytn.fi 

Sopimusaloilla tapahtuu

Tipal

Tietoalan neuvottelut siirtyivät syksyyn

Neuvottelut tietotekniikan palvelualan työehtosopimuksesta siirtyvät elokuun loppupuolelle. Neuvotteluosa-puolet Teknologiateollisuus ry ja Erityisalojen Toimihenkilöliitto ERTO ry päättivät siirtää neuvotteluja, kun auki olevissa tekstikysymyksissä ei päästy eteenpäin.

ERTOn julkaiseman tiedotteen mukaan edellytyksiä neuvottelujen jatkamiselle ei ollut. ERTOn puheenjohtajan Tapio Huttulan mukaan tavoitteet eivät ole muuttuneet, vaan jäsenten ostovoima ja alan palkkakehitys sekä tätä kautta houkuttelevuus halutaan turvata. Työnantajapuolelta odotetaan ymmärrystä alan erityispiirteistä ja kehittämistarpeista; vain näin neuvotteluissa pystytään pääsemään eteenpäin.

Ylemmät Toimihenkilöt YTN ry:n tietotekniikan palvelualan vastuullinen asiamies Matti Koskinen myötäilee Huttulan ajatuksia ja toteaa tauon olevan paikallaan, kun neuvottelutilanteessa on ajauduttu näin umpikujaan: ”Neuvottelujen tavoitteista ei saa missään nimessä tinkiä, vaan ostovoimaa korottavalla ratkaisulla on tuettava taantumasta toipumista. Suomalainen IT-osaaminen ei ole kansainvälisesti kallista, taantuman taustalla ovat muut seikat kuin kilpailukyvyn puute." Koskinen muistuttaa, että palkansaajien yhteistyötä tarvittaisiin lisää: "YTN ei vielä ole sopimuskumppani, vaikka edustamme kolmasosaa työvoimasta!" Koskinen korostaa lisäksi, että YTN on valmis sopimusyhteistyöhön ERTOn kanssa. "Näin vahvistaisimme palkansaaja-puolen neuvotteluvoimaa nyt, kun suhdannetilanne on meille epäedullinen ja työnantajaliitto näyttää ottavan siitä kaiken mahdollisen irti."

Neuvotteluosapuolet ovat sopineet jatkavansa neuvotteluja 26.elokuuta. Ellei 30.9.2009 mennessä saavuteta neuvottelutulosta, alan työehtosopimus päätyy ilman erillistä sopimuksen irtisanomista.

Lisätietoja: matti.koskinen@ytn.fi

Ylempien toimihenkilöiden TYÖSUHDEPÄIVÄ

EK-YTN Tuottavuustyöryhmän perinteinen Ylempien toimihenkilöiden TYÖSUHDEPÄIVÄ järjestetään 3.-5.11.2009 Viking Linen m/s Gabriellalla Helsinki-Tukholma-Helsinki.

Tänä vuonnakin on odotettavissa erittäin laadukas ohjelma paneutuen taloudelliseen tilanteeseen ja sen vaikutuksiin työelämään.

Luennoitsijoina on talouselämän huippuasiantuntijoita, työelämäntutkijoita ja työmarkkinajärjestöjen edustajia.

Varsinainen ohjelma julkaistaan elo-syyskuun vaihteessa, jolloin ohjelma löytyy mm. sekä EK:n että YTN:n www-sivuilta. Ohjelma toimitetaan myös syyskuun yhteyshenkilötiedotteen mukana.

Merkitse työsuhdepäivävaraus jo nyt kalenteriisi ja ilmoittaudu välittömästi kun ohjelma julkaistaan.

EWC-koulutusta 1.-2.10.2009

Teollisuuden Palkansaajien (TP) yhteistoimintaryhmä (YTR) järjestää koulutusta kansainvälisestä konserniyhteistyöstä 1.-2.10.2009. YTN:n jäsenliitoista TP:n jäseninä ovat UIL, TEK ja SEFE. On kuitenkin sovittu, että myös muista YTN:n jäsenliitoista tulevat EWC -edustajat tai varaedustajat voivat koulutukseen osallistua. Koulutuksen kustantaa ao henkilön oma jäsenliitto. Koulutus pidetään kokoushotelli Majvikissa Kirkkonummella.

Tämän vuoden koulutuksen painopisteenä on erityisesti EWC -direktiivin uudistus. Seminaarissa käsitellään myös globaaleja raamisopimuksia ja mahdollisuuksia maailmanlaajuisiinkin toimintamalleihin. Keskeinen koulutusteema on myös kokemusten vaihto muiden EWC -edustajien kanssa.

Ohjelma on vielä viimeistelyä vailla, mutta ilmoittautua voi jo! YTN.lle on tässä seminaarissa varattu vain kahdeksan paikkaa ja aikaisempina vuosina määrä on tullut täyteen, joten kannattaa olla nopea.

Lisätietoja antavat ja ilmoittautumisia ottavat vastaan YTN:n edustajat TP:n YTR:ssä eli Joel.salminen@ytn.fi, lotta.savinko@ytn.fi, juha.simell@ytn,fi ja tomi.seppa@ytn.fi.

Englantia yritysneuvostoissa toimiville luottamushenkilöille 2009 – 2010

Työväen Akatemia tarjoaa englannin kielikoulutusta ay-aktiiveille yhdessä Teollisuuden palkansaajien neuvottelukunnanyhteistoimintaryhmän kanssa.

Kielikurssin tarkoituksena on vahvistaa yritysneuvostoissa työskentelevien jäsenten viestintävalmiuksia, joita tarvitaan kansainvälisissä kokouksissa, aloitteiden tekemisessä, puheenvuorojen pitämisessä, lyhyiden tekstien kirjoittamisessa ja vapaamuotoisissa keskusteluissa.

Kurssipaikka on Työväen Akatemia Kauniaisissa. Kohderyhmänä ovat eurooppalaisten yritysneuvostojen jäsenet. Myös muut luottamusmiehet voivat kurssille ilmoittautua. Kurssille saattaa tulla mukaan myös Viron, Latvian ja Liettuan EWC-edustajia. Näin varmistettaisiin monikulttuurinen osallistujajoukko, kuten kansainvälisissä kokouksissa yleensäkin.

Räätälöidyn kurssin tavoitteena on parantaa EWC-edustajien viestintätaitoja englanniksi. Vapaavalintainen kurssimatka Englantiin järjestetään syksyllä 2010, mikäli kurssilaiset niin haluavat.

Kurssi koostuu viidestä kahden päivän lähiopetusjaksosta. Yhden jakson hinta on 200 euroa (sis. majoituksen ja ruokailut). Liitot eivät osallistu kurssin kustannuksiin, mutta useissa EWC-sopimuksissa ja luottamus-mieskäytännöissä on mainittu edustajien oikeus kieli- tai muuhun koulutukseen, joten asiasta kannattaa neuvotella työnantajan kanssa. Myös yritysyhdistys saattaa osallistua kustannuksiin.

Lisätietoja antavat rehtori Kari Kinnunen, kari.kinnunen@akatemia.org ja opettaja Kevin Gardner, kevin.gardner@akatemia.org

YTN KESÄLLÄ

Toimisto on lomalla 6.-31.7.2009
YTN:n asiamiesten, sopimusalojen ja YTN-liittojen
yhteystiedot löytyvät www.ytn.fi
Hyvää kesää!

 

IAET-kassa tiedottaa

Työttömyysetuuden maksaminen ennakkoon

Työttömyysetuuden maksamista ennakkoon koskeva työttömyysturvalain 11 luvun 8 §:n muutosesitys on parhaillaan eduskunnan käsittelyssä. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysturvalakia siten, että niitä perusteita, joilla työttömyysetuutta voidaan maksaa ennakkona, laajennettaisiin. Muutoksen tavoitteena on turvata työttömäksi jääneen toimeentulo tilanteessa, jossa työttömyysetuutta koskevaa myöntöpäätöstä ei voida antaa kohtuullisessa ajassa.

Lainmuutos on tarkoitettu tulemaan voimaan 1. päivänä heinäkuuta 2009.

Uuden säännöksen mukaan työttömyyskassa voisi maksaa ilman päätöstä ennakkoa jäsenelleen, jolla on työvoimapoliittinen lausunto tai joka on yhteislistalla ja jolla käytettävissä olevien asiakirjojen perusteella on todennäköisesti oikeus ansioon suhteutettuun työttömyyspäivärahaan. Ennakon maksaminen edellyttäisi, että hakija ilmoittaa hakemuksessaan ennakon maksamiseksi tarvittavat tiedot, joiden perusteella voidaan riittävän luotettavasti selvittää, onko hakijalla oikeus työttömyysetuuteen ja etuuden todennäköinen määrä. Ennakkomaksu olisi aina mahdollista, kun maksaja katsoo sen tarkoituksenmukaiseksi. Etuuden maksajalla olisi aina päätösvalta siitä, maksetaanko ennakkoa ja kuinka paljon. Työttömyyskassan olisi tarkoituksenmukaista maksaa ennakkoa pääsääntöisesti peruspäivärahan mukaisesti silloin, kun kyse ei ole sovitellun päivärahan maksamisesta ennakkona. Jos myöhemmin käy ilmi, ettei hakijalla ole oikeutta ansio-päivärahaan, työttömyyskassa voi periä maksamansa määrän suoraan Kansaneläkelaitokselta työttömyysturvalain 11 luvun 14 §:n 3 momentin perusteella. Koska työttömyysetuuden maksutilanteet voivat olla hyvin erilaisia, olisi maksettavan ennakon määrä aina viime kädessä maksajan päätettävissä. Ennakkoa voisi tulla maksetuksi enintään kahdelta kuukaudelta.

Kun lain lopullinen sisältö on selvillä, työttömyyskassat pyrkivät Työttömyyskassojen Yhteisjärjestön puitteissa sopimaan yhtenäiset menettelytavat ennakkomaksun maksamiselle. Esillä ovat olleet seuraavat periaatteet:

  • ennakko maksetaan pyynnöstä kassan päättämän käsittelyajan kuluttua.
  • ennakkoa maksetaan enintään 43 päivältä kassan päättämä rahamäärä.
  • kassalla pitää olla saatuna: päivärahahakemus, esteetön työvoimapoliittinen lausunto. Lisäksi täytettynä pitää olla, jäsenyysehto, työssäoloehto ja omavastuuaika.

Koska ennakkomaksun maksaminen yleensä ja maksamisen periaatteet ovat kassan päätettävissä, tulee  IAET-kassan hallitus päättämään IAET-kassassa noudatettavat menettelytavat ennen juhannusta. Muiden akavalaisten kassojen menettelytavat päätetään kassakohtaisesti.

Täydelliset hakemukset ja palkkatodistukset nopeuttavat työttömyysturvahakemusten käsittelyä IAET-kassassa

Noin 80 % IAET-kassaan saapuvista hakemuksista vaatii lisäselvityksiä, osa hyvinkin runsaasti. IAET-kassan hakemusruuhkan purkaminen helpottuu huomattavasti, mikäli kassaan saapuvat hakemukset ovat oikein täytettyjä, sisältävät tarpeelliset liitteet ja mikä tärkeintä, kassalle toimitettavat palkkatiedot ovat riittävän täsmällisiä, jotta hakijan päiväraha voidaan laskea oikein ilman lisäselvityksiä.

Tiedotuksen parantaminen yrityksissä auttaa myös omalta osaltaan hakemusruuhkan purkamisessa. Toivommekin, että luottamusmiesten johdolla päivärahan hakuprosessiin paneuduttaisiin yrityksissä tarkemmin. Uskomme, että seuraaviin asioihin panostaminen voisi jopa puolittaa tarvittavien lisäselvitysten määrän.

Lomautettavia ja irtisanottavia kannattaa suositella tutustumaan IAET-kassan koisivuihin osoitteessa www.iaet.fi ja siellä erityisesti kohtiin ”Jos jäät työttömäksi” ja ”Etuusopas” ennen hakemuksen tekemistä tai kassaan soittamista. Itse päivärahahakemus kannattaa toimittaa kassaan ensimmäisen työttömyyspäivän jälkeen. Vaikka ensihakemusten käsittely on ruuhkautunut, tulee jatkohakemuksen aina olla työttömyyskassassa kolmen (3) kuukauden kuluessa siitä ajankohdasta, josta lukien päivärahaa haetaan.

Toivomme, että niiden työpaikkojen luottamusmiehet, joissa toteutetaan irtisanomisia ja lomautuksia kävisivät ylempien toimihenkilöiden kanssa työttömyysturvan hakemisen perusasiat. Toivomme myös, että kävisitte palkkakonttorin kanssa läpi palkkatodistuksen täyttämisen keskeiset kohdat. Ohjeet ovat tämän tiedotteen lopussa omana, helposti irrotettavana sivunaan. IAET-kassasta saa ohjeita ja apua luottamusmiesinfosta, luottamusmies@iaet.fi.

Ohje luottamusmiehille ja palkkatodistuksen täyttäjille

1.7.2009

HAKEMUKSET

Itse hakemuksissa ei yleensä ole pahempia puutteita, jos hakemuksessa olevat ohjeet on luettu. Tärkeintä on täyttää hakemus kaikilta osiltaan huolellisesti ja ilmoittaa jokaisen työttömyys/lomautuspäivien kohdalla ”työtön” ja työpäivien kohdalle ”työssä” ja merkitä työpäiville lisäksi työtunnit. Jos viikonloppuna ei ole työtä, sinne ei pidä kirjoittaa ”työssä”. Suurin ongelma hakemuksen täytössä on, että ilmoitetut työtunnit eivät vastaa maksettuihin työtunteihin tai työnantajan ilmoittamiin työtunteihin. Työtunteja ei pidä myöskään ilmoittaa maksuperusteisesti hakemuksessa, vaan työntekopäivän mukaisesti.

LIITTEET

Huolellinen paneutuminen seuraavaan liiteluetteloon auttaa asiaa merkittävästi. Listassa on 12 kohtaa, jotka kaikki ovat tärkeitä.

  • Työsopimus tai työnantajan kirjallinen selvitys työsuhteen keskeisistä ehdoista, jos työsopimus on ollut suullinen tai mahdollinen johtajasopimus. Jos sopimus on solmittu yli viisi vuotta sitten, työsopimusta ei pääsääntöisesti tarvitse toimittaa. Johtajasopimus on kuitenkin aina toimitettava.
  • Irtisanomisilmoitus. Lisäksi mahdollinen sopimus työsuhteen päättämisestä.
  • Työnantajan antama palkkatodistus työttömyyttä välittömästi edeltävältä vähintään 43/34 työssäoloehdon täyttävältä kalenteriviikolta. Suosittelemme käyttämään Työttömyyskassojen yhteisjärjestön laatimaa palkkatodistuspohjaa.
  • Palkkatodistus/-erittely sekä kopio työsopimuksesta, jos työskentelet hakujaksolla.
  • Päätös muusta sosiaalietuudesta/eläkkeestä. Lasten kotihoidontukea saavan perheen tulee toimittaa kassalle selvitys siitä, kuka lasta hoitaa. Osa-aikaeläkkeellä olleen/olevan hakijan tulee lisäksi toimittaa mahdollinen eläkkeen lakkautuspäätös.
  • Alkuperäinen verokortti, mikäli olet hakenut muutosverokortin etuutta varten.
  • Jos olet tai olet ollut toimitusjohtajana, hallituksen jäsenenä tai osakkaana yrityksessä, josta olet jäänyt työttömäksi tai lomautetuksi, tai Sinulla on ko. toimi muun työn ohessa osakasluettelo, josta käy ilmi kaikki osakkaat ja omistussuhteet tarkastelujakson (viimeisen 28/24 kk:n) ajalta ennen työttömyyttä.
  • Jos sinulla on sivutoimista liike- tai ammattitoimintaa taikka metsä- tai maataloustoimintaa hakemukseen tulee liittää kopio viimeisestä vahvistetusta verotuspäätöksestä ja verotuksen erittelyosa, joka on toimitettu keväällä esitäytetyn veroilmoituksen mukana.
  • Todistus opiskelusta (esim. tutkintotodistus ja opintorekisteriote), mikäli olet opiskellut työssäoloehtoon kuuluvan työn aikana tai sen jälkeen.
  • Jos olet ollut lähetettynä työntekijänä ulkomailla, hakemukseen tulee liittää kopio Kelan tai Eläketurvakeskuksen päätöksestä, jonka mukaan kuulut Suomen sosiaaliturvan piiriin. Lisäksi tulee aina toimittaa lähetetyn sopimus sekä ns. TEL-palkkatodistus eli todistus vakuutuspalkasta, josta on pidätetty Suomen eläke- ja työttömyysvakuutusmaksut.
  • Jos työ on tehty yksityiselle henkilölle, hakemukseen tulee liittää kuittikopio tai muu luotettava selvitys maksetuista sotu-, työeläke- ja työttömyysvakuutusmaksuista.
  • EU/ETA-maassa tai Sveitsissä työskentelystä E301-lomake työskentelymaan viranomaisilta.

LOMAUTETUN LIITTEET

Lomautetun henkilön tulee toimittaa työttömyyskassalle edellä mainittujen päivärahahakemuksen liitteiden lisäksi seuraavat liitteet:

  • Lomautusilmoitus.
  • Palkkaerittelyt lomautuskuukausilta ja lomautusjaksojen välisiltä työjaksoilta.

PALKKATODISTUKSET, tietoa yrityksen palkanlaskijoille

Työttömyyskassat joutuvat laskemaan maksettavat päivärahat hyvin yksityiskohtaisesti säänneltyjen lakien ja asetusten perusteella. Erityisen tärkeää on, että palkkatiedot ovat tarpeeksi täsmällisesti ilmoitettuja heti ensimmäisellä kerralla. Lisäselvitysten pyytäminen aiheuttaa työttömyyskassan lisäksi kaksinkertaista työtä myös palkanlaskennassa, ja pyydämmekin kiinnittämään erityistä huomiota, jotta palkanlaskennalla on tiedossa seuraavat seikat, kun palkkatodistuksia annetaan lomautetuille tai irtisanotuille henkilöille.

Palkkatodistukseen tulee aina merkitä vähintään seuraavat asiat:

  • kuukausipalkka mahdollisine vaihteluineen

Miksi: Jos kassalla ei ole tiedossa hakijan kuukausipalkkaa, ei kertymää voida tarkistaa. Jos taas todistukseen on merkitty vain viimeisin kuukausipalkka, ei kertymä yleensä täsmää, koska hakijoiden kuu-kausipalkka on usein vaihdellut edellisen kymmenen/kahdeksan kuukauden aikana.

  • lomarahat

Miksi: Työttömyysturvalain mukaan ansiopäivärahanmäärittelyssä voidaan ottaa huomioon vain vakiintuneena pidettävä tulot. Lain mukaan lomaraha ei ole vakiintunutta tuloa, joten sitä ei voida huomioida määrittelyssä.

  • lomakorvaukset

Miksi: Työttömyysturvalain mukaan pitämättömistä lomista maksetut lomakorvaukset tulee jaksottaa vakiintuneena pidettävän päiväpalkan perusteella. Kassalla tulee siksi olla tiedossa hakijalle maksetut lomakorvaukset. Todistukseen olisi myös hyvä merkitä, jos hakija on pitänyt lomansa, jolloin lomakorvausta ei jää maksettavaksi.

  • mahdolliset palkanlisät (tulospalkkiot, ylityökorvaukset tms.) kertymäaikoineen

Miksi: Ansiopäivärahan määrittelyssä voidaan ottaa huomioon tulo vain määrittelyajalta (kymmenen/kahdeksan työttömyyttä välittömästi edeltävää kuukautta). Tällöin esimerkiksi tulospalkkioita voidaan ottaa huomioon vain määrittelyajalta.

Esimerkki: maaliskuu 2008 on maksettu tulospalkkio vuodelta 2007. Päiväraha määritellään ajalta 1.6.2007 - 31.3.2008. Määrittelyssä voidaan ottaa huomioon tulospalkkio ajalta 1.6. - 31.12.2007.

  • palkattomat poissaolot ja niiden syy sekä alle 18 tunnin työviikot

Miksi: Alle 18-tuntiset työviikot eivät täytä työssäoloehtoa, joten kassan tulee poistaa ne määrittelystä eikä niitä voida laskea mukaan 43/34 kalenteriviikon työssäoloehtoon. Mikäli hakija on ollut työssä esim. yhden päivän, tulee palkkatodistukseen merkitä em. päivän palkka. Kassa nimittäin poistaa kyseisen viikon määrittelystä päivineen ja palkkoineen.

Jos taas määrittelyajalle sisältyy palkatonta aikaa, mutta hakija on ollut jokaisella viikolla yli 18 tuntia työssä (esim. yhden päivän poissaolo), tulee palkkatodistukseen merkitä palkattoman poissaolon syy. Tämä siksi, että jos hakijalla on ollut hyväksyttävä syy olla pois työmarkkinoilta (esim. alle 3-vuotiaan lapsen hoito), voidaan yksittäiset päivät poistaa määrittelystä. Tämä vaikuttaa positiivisesti hakijan päivärahan suuruuteen.

IAET-kassa suosittelee palkanlaskijoita käyttämään Työttömyyskassojen yhteisjärjestön palkkatodistuspohjaa (www.iaet.fi kohdasta ”lomakkeet”) ja tutustumaan kohtaan ”palkanlaskijoille” osoitteessa www.iaet.fi. Pyydämme lisäksi huomioimaan, että palkkajärjestelmien valmiit palkkatodistuspohjat eivät välttämättä sisällä kaikkea työttömyyskassan kannalta välttämätöntä tietoa. Mikäli palkanlaskijalla on epäselvyyttä siitä tarvitseeko jokin tietty erä eritellä palkkatodistukseen, suosittelemme ehdottomasti tiedustelemaan asiaa kassasta ennen todistuksen kirjoittamista.