Mikä on YTN?
Jäseneksi liittyminen
Yhteystiedot

Lehdistötiedote  9.1.2009

Yritystuille ehdot:

Irtisanomisille ja lomautuksille ehdoton EI!

Hallituksen asettaman selvitysmiehen ehdotus lievittää suomalaisyritysten rahoitusongelmia valtion takaamilla lainoilla ja yritystodistuksilla sekä hyväkuntoisten pankkien pääomittamisella on otettu mielenkiinnolla vastaan. Valtion mukaantulo vastuunkantajaksi on koettu myönteiseksi epävakaassa taloustilanteessa.

- Valtion takaamille lainoille tulee kuitenkin asettaa ehto. Niitä saavien yritysten pitää sitoutua siihen, etteivät ne irtisano eivätkä lomauta henkilökuntaansa, vaan panostavat koulutukseen ja osaamisen ylläpitämiseen, vaatii Ylemmät Toimihenkilöt YTN ry:n varapuheenjohtaja Pertti Porokari YTN:n teknologiateollisuuden työehtosopimusneuvotteluihin valmistautuvassa seminaarissa. Vain osaavalla ja innovoivalla henkilöstöllä nostetaan yritysten kilpailukykyä laman hellittäessä.

Seminaariin osallistui myös Metalliliiton edustajia.

- Se on luonnollista, olemmehan samassa tuotantoketjussa ja meillä on paljon yhteisiä tes-tavoitteita, joita ajamme yhdessä kaikkien palkansaajaryhmien kanssa, Porokari painottaa.

Teknologiateollisuuden   työehtosopimuksen palkankorotuksista tälle vuodelle neuvotellaan kevään kuluessa. Neuvottelujen takaraja on toukokuun lopussa.

Mikäli palkkaratkaisusta ei päästä sopimukseen, työehtosopimus irtisanotaan syyskuun lopussa. Kentällä on oltu varsin tyytymättömiä työpaikkakohtaisiin palkankorotuseriin. Paikallista sopimista ei ole koettu tasapuoliseksi ja aidoksi vaan lähinnä työnantajan saneluksi konsernien asettamien tiukkojen raamien mukaan. Jos ratkaisuun päästään, työehtosopimus on voimassa huhtikuun loppuun vuonna 2010. Teknologiateollisuuden työehtosopimuksen piiriin kuuluu lähes 60 000 YTN:n jäsenliittojen jäsentä.

Lisätietoja:

YTN:n varapuheenjohtaja Pertti Porokari, puh. 040 583 3476

YTN:n tekonologiateollisuuden vastuullinen asiamies Tomi Seppä, puh. 040 508 3719

 

19.1.2009

Ylemmät Toimihenkilöt YTN:

Koulutusta lomautusten sijaan

YTN:n metsäteollisuusalan vastaava asiamies Saku Laapio kehottaa metsäteollisuusyrityksiä vaihtamaan lomautusjaksot henkilöstön koulutukseen.

Stora Enso julkisti tänään aloittavansa mittavat yt-neuvottelut määräaikaisista lomautuksista vuoden 2009 aikana. Lomautusuhka koskee yli 5 000 työntekijää. Henkilöstön lomautuksista neuvotellaan myös  tuhansia työntekijöitä koskien UPM-Kymmenessä, M-Realilla, Myllykoskella, Sunilassa, Botnialla sekä kunnossapitoyhtiö Eforassa.

– Metsäteollisuuden lomautukset johtuvat kuitenkin tuotannollisista syistä, eivät yritysten rahojen  loppumisesta, Laapio muistuttaa.

Laapio toteaa lomautusten lietsovan epävarmuutta ja huolta tulevaisuudesta. Vastuulliset ja taantuman yli näkevät yritykset voisivat helposti lieventää seikokkiajan haittoja.

– Koneiden seisoessa on otollinen hetki lisätä henkilöstön osaamista erilaisilla koulutuksilla. Pienillä taloudellisilla panostuksilla osaamisen kehittämiseen on suuri myönteinen vaikutus henkilöstön mielialaan, jaksamiseen ja tulevaisuudenuskoon. Hyväksi esimerkiksi kelpaa Botnia, jossa rakennetaan usean päivän koulutusjaksoa koko henkilöstölle seisokkiajalle.

Laapio muistuttaa, että vaikka metsäteollisuuden vaikea suhdannetilanne pakottaa yrityksiä nyt tuotantorajoituksiin, taantuma ei kestä ikuisesti.

– Nousukauden koittaessa osaavasta henkilöstöstä tulee vielä kova kilpailu. Silloin pitkäjänteistä henkilöstöpolitiikkaa vaikeina aikoina harjoittavat yritykset ovat vahvoilla kilpailtaessa niukoiksi käyvistä osaamisresursseista.

Lomautuksiin tähtäävistä yt-neuvotteluista kertoneet metsäteollisuusyritykset voivat osoittaa arvostavansa henkilöstönsä osaamista ja aktiivisin toimenpitein lyhentää suunniteltuja lomautusjaksoja.

– Irtisanomisten yhteydessä metsäyhtiöiltä on löytynyt vastuullisuutta. Saneeraavat yritykset ovat järjestäneet  työllistämistä edistäviä vapaaehtoisia tukitoimia. Nyt panostusta tarvitaan yhtiöiden palvelukseen jäävälle lomautettavalle henkilöstölle, Laapio toteaa.

Lisätietoja: YTN:n metsäteollisuusalan vastaava asiamies Saku Laapio, puh. 0400 – 497 282, saku.laapio@ytn.fi

 

20.1.2009

YTN tiedottaa:

Irtisanomiset vielä kivenä kaskessa

YTN varoittaa suuria paperikoneosaajia toimintojen alasajosta. Lyhyen taantuman innoittamana tehdyt rajut irtisanomiset ovat nousukauden alkaessa este Metsonkin menestyksen tiellä.

YTN:n teknologiateollisuuden vastuullinen asiamies Tomi Seppä muistuttaa, että taantuman selkä voi arvioiden mukaan taittua jo kesällä, ja uusi nousu on tulossa joka tapauksessa. Metsolla on takanaan monta menestyksen vuotta ja sen taseet ovat hyvässä kunnossa. Sillä on varaa ja mahdollisuus selvitä notkahduksen yli ilman irtisanomisiakin.

– Irtisanomiset vaikeuttavat ratkaisevasti Metson asemaa suurena konepajana silloin, kun maailmalla ryhdytään taas investoimaan. Menestystä ei synny ilman osaavia uurastajia. Heidän ansiostaan on tähänkin saakka eletty lihavia vuosia ja palkittu osakkeen omistajia reiluilla osingoilla, Seppä sanoo.

– Jos massapaperikoneiden tarve hiipuu, meillä pitää olla jotain muuta: uusia tuotteita, uusia tuotantotapoja, uusia markkinoita. Uutta ei synny ilman innovaatioita eikä innovaatioita synny ilman osaajia ja riittäviä tutkimus- ja tuotekehitysvaroja.

Sepän mielestä irtisanomisten ja lomautusten sijaan Metson pitää panostaa uusiin innovaatioihin kouluttamalla väkeään Suomessa ja pitämällä osaajistaan kiinni. Tutkimukseen ja tuotekehitykseen sijoittaminen on satsaus tulevaisuuteen. On jo korkea aika ryhtyä elämään 25 vuoden kvartaaleissa.

– Kannattaa muistaa, että Metso on vanhaa Valmetia. Sen koko toiminta on aikoinaan aloitettu suomalaisten veronmaksajien rahoilla. Yhteiskuntavastuun kanto on vähintä, mitä siltä taustansakin vuoksi pitää odottaa, Seppä painottaa.

Metso on ilmoittanut käynnistävänsä yhteistoimintaneuvottelut noin 900–1 200 ihmisen vähentämisestä. Samalla tarkastellaan yksiköiden lukumäärän mahdollista vähentämistä ja toiminnan keskittämistä suurempiin yksiköihin.

Noin 4 700 metsolaista koskevat yt-neuvottelut alkavat Paperit-liiketoimintalinjalla ja Automaatio-liiketoimintalinjan Prosessiautomaatiojärjestelmät-yksikössä kaikilla kyseisten liiketoimintojen paikkakunnilla Suomessa.

Lisätietoja: Tomi Seppä, p. 040 508 3719, YTN:n teknologiateollisuuden vastuullinen asiamies

 

Lehdistötiedote 28.1.2009

YTN on valmis laajaan vakautusratkaisuun

Suomen taloudellinen tilanne vaatii toimenpiteitä myös sopimustoiminnassa. Yksityisen sektorin keskeisten toimialojen työehtosopimuksista ensimmäiset ovat katkolla kuluvan vuoden syksyllä. Ylemmät Toimihenkilöt YTN ry esittää nyt yksityiselle sektorille laajaa vakautusratkaisua.”Mitään sopimusteknistä estettä ratkaisulle ei ole, kysymys on vain eri osapuolten tahdosta”, Ylemmät Toimihenkilöt YTN:n puheenjohtaja Sture Fjäder toteaa.

YTN on huolissaan jäsentensä turvasta lomautus- ja irtisanomisuutisten sävyttämässä arjessa. Ristiriitaisia mielipiteitä herättänyt palkkojen paikallinen sopiminen ei taloudellisen taantuman aikana ole toimiva keino rauhoittaa työntekijöiden tilannetta, vaan laaja vakautusratkaisu ainakin yksityiselle sektorille on ainoa oikea ratkaisu. YTN toivoo myös työnantajapuolelta löytyvän tähän halua. ”Mikäli nyt kyetään saamaan aikaan useat sopimusalat kattava vakautusratkaisu, johon valtiovaltakin saadaan mukaan, tilanne on tulevaisuudessa huomattavasti tämänhetkistä parempi. Taloudellisen epävarmuuden keskellä ratkaisuun ei kuitenkaan ole tarvetta sitoutua vuotta pidemmäksi ajaksi kerrallaan”, Fjäder sanoo.

Sopimuskorotusten siirtäminen paikalliselle tasolle on pysäytettävä toistaiseksi. Fjäderin mukaan paikallinen sopiminen luo pahimmillaan kiistoja, epävarmuutta ja katkeruutta, kun samanaikaisesti yrityksissä lomautetaan ja irtisanotaan satoja ihmisiä.

YTN:n sopimusaloista paikallisen sopimisen malli on laajimmin käytössä finanssialalla, jolla myös noudatetaan palkkakeskustelumallia. Fjäderin mukaan toimintamallia voi edelleen käyttää, mutta siihen käytettyä sopimusrahaa ei pidä lisätä.

Keskusjärjestöjen eläke- ja työttömyysturvaratkaisu ei ole täysin toimiva

YTN tukee työmarkkinaosapuolten viime viikolla julkaisemaa eläke- ja työttömyysturvapakettia. Fjäder korostaa, että työttömyysturvaan ei tällaisena aikana pidä tehdä suuria muutoksia. ”Samalla kun maan hallitus tekee ratkaisuja talouden elvyttämiseksi ja sosiaaliturvan uudistamiseksi, on tärkeää, että työttömyysturvan kesto ja taso säilyvät ennallaan”. Työmarkkinaosapuolten ehdotuksesta löytyy myös moitittavaa: ”Osapuolet eivät vieläkään ole uskaltaneet nostaa ns. taitekohtaa 3 600 euroon, kuten se muutosturvassa jo on”.

Negatiivista on, että ikääntyvien työntekijöiden asema heikkenee ehdotuksen myötä nykyisestä. ”Työmarkkinoilla on jo nyt tarpeeksi ikärasismia, joten heikennykset olisi voinut jättää tekemättä”, Fjäder moittii. Huomattavia ja tarpeettomia heikennyksiä ovat muun muassa lisäpäivärahaoikeuden ikärajan korottaminen 59:stä 60 vuoteen ja osa-aikaeläkkeen rajan nostaminen 60 vuoteen.

Kaikki työmarkkinaosapuolten ehdotuksen mukaiset aktiiviset toimet työttömyysturvan kohentamiseksi ovat tervetulleita. Työttömälle ovat tärkeitä omaehtoisen koulutuksen tukeminen ja mahdollisuus yksilötasoiseen räätälöityyn koulutukseen, Fjäder muistuttaa. 

Lisätietoja: puheenjohtaja Sture Fjäder, puh. 0400 609 717

 

29.1.2009

YTN:lle uusi varapuheenjohtaja

YTN:n ylimääräinen yhdistyskokous valitsi 28.1.2009 varapuheenjohtajaksi vuoden 2009 loppuun Tradenomiliiton vt. toiminnanjohtajan Mika Varjosen.

Varjonen valittiin myös hallituksen jäseneksi vuoden 2009 loppuun ja hänen varajäsenekseen Veli Vähämäki.

Uuden Insinööriliiton neuvottelujohtaja Ismo Kokko valittiin puheenjohtaja Pertti Porokarin varajäseneksi.

YTN:n työvaliokuntaan nimitettiin Mika Varjonen ja Ismo Kokko.

SMKJ YTN:n jäseneksi

YTN:n hallitus hyväksyi uudeksi jäsenekseen SMKJ:n.