11.2.2009
Yhteyshenkilötiedote 01/2009
Tässä tiedotteessa:
- Puheenjohtajan terveiset
- YT-neuvottelut ja niiden tukeminen
- Sopimusaloilla tapahtuu
YTN:n puheenjohtajan terveiset:
Haluamme nopeasti käynnistää neuvottelut vakauttavasta työmarkkinaratkaisusta
Suomi on vajoamassa jyrkkään taantumaan. Kokonaistuotanto vajoaa ennusteiden mukaan tänä vuonna 3-4 % ja ensi vuonna 1-2 %. Suurin yksittäinen syy tähän on viennin määrän putoaminen, mutta myös yksityisten investointien määrän lasku vaikuttaa. Yksityinen kulutus polkee paikallaan. Työttömyysaste nousee tänä vuonna melkein 8 % ja olisi ensi vuonna jo 9 %. On arvioitu, että työllisyys heikkenee kahdessa vuodessa 100 000 hengellä. Ainoa lohtu on, että inflaatio painuu prosentin pintaan. Valtion elvytystoimenpiteet ovat hyviä, mutta riittämättömiä.
Teollisuuden Palkansaajat, johon kuuluu teollisuusliittoja kaikesta kolmesta keskusjärjestöstä – Akavasta UIL, TEK ja SEFE – ilmoitti, että se on valmis nopeasti käynnistämään neuvottelut vakauttavasta työmarkkinaratkaisusta. YTN:n hallitus käsitteli samaa asiaa kokouksessaan 28.1 2009 ja teki vastaavanlaisen päätöksen. Nyt kaikki palkansaajaosapuolet ovat kutsuneet 16 työnantajaliittoa neuvonpitoon 25.2 2009. Toivomme, että valtiovaltakin tulisi mukaan tähän neuvotteluprosessiin, jos ”juna” lähtee liikkeelle.
Haluamme ostovoimaratkaisun, joka näkyy myös sopimuksen rakenteessa ja sisällössä. Olemme valmiit vaikkapa kaksi vuotta kestävään ratkaisuun, jonka rakenne olisi X % + X %. Tähän lisäksi haluamme valtiovallan jonkinasteiset veroratkaisut vuosina 2010 ja 2011, tukemaan edellä mainittua palkkaratkaisua Tavoitteena on vähintään säilyttää kansalaisten ostovoima. Tämän lisäksi haluamme parannuksia luottamusmiesten asemaan, työn ja perheen yhteensovittamiseen liittyviin kysymyksiin, muutosturvaprosessien ottamista osaksi työehtosopimuksia sekä tarkempia ohjeistuksia paikalliseen sopimiseen. Muuten ei paikallinen sopiminen etene.
YTN:n hallitus on myös päättänyt, että se on valmis tiiviiseen palkansaajayhteistyöhön kaikilla sopimusalueilla. Yhdessä palkansaajat ovat enemmän. Nyt elämme laajojen irtisanomisten ja yt-neuvotteluiden aaltoa. Käyttäkää YTN:n liittojen toimistojen henkilöiden asiantuntemusta näissä tilanteissa. Jaksamista kaikille luottamushenkilöille näin raskaana aikana.
Edunvalvontatetrveisin
Sture Fjäder
YTN:n puheenjohtaja
YTN:lle uusi varapuheenjohtaja
Ylemmät Toimihenkilöt YTN ry:n ylimääräinen yhdistyskokous valitsi 28.1. varapuheenjohtajaksi Tradenomiliiton vt. toiminnanjohtajan Mika Varjosen. Varapuheenjohtajakausi kestää vuoden 2009 loppuun.
Mika Varjonen valittiin myös YTN:n hallituksen jäseneksi.
YTN:n puheenjohtajana jatkaa Sture Fjäder sekä muina varapuheenjohtajina Heikki Kauppi ja Pertti Porokari.
YT-neuvottelut ja niiden tukeminen
YTN:ssä on tehty yt-neuvotteluiden seurantaa ja tukemista systemaattisesti vuodesta 2001 alkaen. Seurannasta vastaa Seppo Järvenpää ja siitä faktaa alla:
Viikoittain alkaneet uudet yt-neuvottelut, joissa mukana ylempiä toimihenkilöitä
| 2002 | 2003 | 2004 | 2005 | 2006 | 2007 | 2008 |
| yli 6 | noin 5 | noin 3 | noin 3 | noin 3 | noin 2 | arvio 4 |
Käänne pahempaan suuntaan tapahtui kesän 2008 jälkeen. Ylempiä toimihenkilöitä yt –neuvottelut koskivat seuraavasti
| Vuosi | yt-neuvottelut kpl/vuosi | IS-uhan alle joutui yth lkm | IS-uhka toteutui yth lkm |
| 2005 | 160 | 3000 | 2200 |
| 2006 | 140 | 2300 | 1200 |
| 2007 | 100 | 2000 | 950 |
| 2008 | arvio > 200 |
Kesän jälkeen tilanne alkoi pahentua ja ennen vuodenvaihdetta 2008/2009 tapahtui vielä oleellinen huonontuminen. Uusia yt-neuvotteluita alkoi tulla tahtiin 15 – 20 kpl/vko ja ihan kaikkia ei edes tule tietoon. Enää vain suurimmat henkilöstövähennyksiin tai lomautuksiin tähtäävät yt-neuvottelut ylittävät uutiskynnyksen. Nyt myös aiempia lomautuksia ollaan muuttamassa irtisanomisiksi.
Viikoittain vuodenvaihteessa alkaneet uudet yt-neuvottelut, joissa mukana ylempiä toimihenkilöitä
| 11/2008 | 12/2008 | 1/2009 |
| noin 19 | noin 11 | noin 20 |
Luottamusmiehiä, yt-neuvottelijoita tukemaan nimetään joku YTN-asiamies, joka pääsääntöisesti on alalla toimiva asiamies tai yritysyhdistyksen kummiasiamies. Nimetty asiamies hoitaa myös yt-asioihin liittyvää kollektiivineuvontaa esim. yrityksissä pidettävien tiedotustilaisuuksien muodossa.
Kaikkiaan näitä yt-neuvotteluita hoitavia YTN-asiamiehiä on 20 – 25 eri liitoista. Koska pääsääntöisesti yt-neuvottelut kestävät kuusi viikkoa, niin asiamiehillä on muiden töiden lisäksi koko ajan noin neljä-viisi yt-neuvottelua ”hoidettavana”. Tarvittava tuki toki vaihtelee luottamusmiesten kokemuksen mukaan. Osalla luottamusmiehistä on takana jo useammat yt-neuvottelut ja osalla vasta valitaan yt-neuvottelija kun tilanne on päällä. Myös kokeneemmilla luottamusmiehillä tulee vastaan selvitettäviä asioita, joten on hyvä, että on nimetty asiamies, joka selvittelee asioita tarpeen mukaan.
Työttömyyskassa IAET:n luvuissa ei vielä näy pahentunut tilanne muutoin kuin että työttömyyspäivärahan hakemusten määrä on kasvanut ja ensimmäisen hakemuksen käsittelyaika on pidentynyt huolimatta resurssien lisäyksestä.
Alkaneista ja alkavista yt-neuvotteluista pyydetään ilmoittamaan YTN:n kotisivulla olevan linkin kautta tai suoraan Seppo Järvenpäälle, seppo.jarvenpaa@ytn.fi
Sopimusaloilla tapahtuu
Teknologiateollisuus
Teknologiateollisuus syöksyssä
Teknologiateollisuuden 28.1. julkistama tilannekatsaus on murheellista luettavaa: Uudet tilaukset Suomessa vähenivät loka–joulukuussa 40 prosenttia. Markkinatilanteen povataan jatkuvan vaikeana vielä pitkään. Liikevaihto ja henkilöstömäärä supistuvat lähikuukausina.
Tammikuun lopussa teknologiateollisuudessa oli lomautettuja jo 15 000. Uusista lomautuksista tai irtisanomisista tulee tietoa lähes päivittäin.
Synkässä tilannekatsauksessa on sentään jotain valoa: teknologiateollisuuden yritysten mielestä koulutukseen sekä tutkimus- ja kehitystyöhön on investoitava, jotta kilpailukyky paranee ja jotta syntyy uutta liiketoimintaa. Työnantajaliitossakin tiedetään, että osaavaa työvoimaa tarvitaan tulevina vuosina jo pelkästään eläköitymisen vuoksi.
Teknologiateollisuuden palkansaajajärjestöt valmistautuvat seuraaviin työehtosopimusneuvotteluihin yhteistyön hengessä. YTN, Metalliliitto ja nyt myös Toimihenkilöunioni kaavailevat lähtevänsä neuvotteluihin osin yhteisin tavoittein.
Paikallinen palkkaerä arveluttaa
Teknologiateollisuuden syksyinen paikallisen erän jakaminen sujui YTN:n luotoille tekemän kyselyn mukaan hieman edellistä kertaa paremmin.
Ongelmat olivat silti samoja kuin viimeksi. Luottamusmiehet eivät saa tarpeeksi tietoa voidakseen aidosti sopia palkankorotusten kohdentamisesta ja monet kokivat neuvottelut työnantajan sanelupolitiikaksi. Konserniohjausta pidettiin yleisesti liian tiukkana.
Kyselyn yksiselitteinen lopputulos on: jos paikallisesti on ylipäätään sovittava palkoista, palkkaerässä on oltava täysi perälauta. Jos sopua ei siis synny, erä suunnataan tasaisesti kaikille samansuuruisena korotuksena.
Lisätietoja: asiamies tomi.seppa@ytn.fi
Rakennusala
YTN:n rakennusalan jäsentilaisuus Hämeenlinnassa
YTN Rakennusala järjestää 6.-7.3.2009 Hämeenlinnan Aulangolla (Kylpylähotelli Rantasipi Aulanko) rakennusalan jäsentilaisuuden.
Tilaisuuteen ovat tervetulleita kaikki rakennusalalla työskentelevät YTN:n jäsenliittojen sekä Rakennusinsinöörit ja -arkkitehdit RIA ry:n jäsenet.
Ilmoittautumisaika on päättynyt, mutta tiedustele mahdollisia peruutuspaikkoja sähköpostilla jaana.saaksberg@ytn.fi.
Lisätietoja: asiamies samuli.myllyharju@ytn.fi
Suunnitteluala
Vuosi vaihtui yt-neuvottelujen ja lomautusten tahdissa
Suunnitteluala ei ole välttynyt talouden syöksyn kurimukselta. Yt-neuvottelujen aalto käynnistyi loka-marraskuussa ja vuoden vaihteen jälkeen tahti näyttää vain kiihtyvän. Tammikuun lopussa alalla oli lomautettuna määräaikaisesti tai toistaiseksi noin 400 henkilöä ja jo päättyneiden yt-neuvotteluiden perusteella lomautus odottaa vielä yli 300 henkilöä, jos työtilanne heikkenee. Irtisanottuja on lähes 140 ja lisäksi koko joukko määräaikaisia työsuhteita tulee päättymään.
Edelleen käynnissä olevien neuvotteluiden piirissä on lähes 2 000 henkilöä ja useissa yrityksissä onkin käynnissä jo neuvotteluiden toinen kierros.
Suunnittelualalla luottamusmiehille on lähetetty erillinen lomake, jolla he voivat vaivattomasti ja täsmällisesti raportoida YTN:lle yrityksessä mahdollisesti käytävistä yt-neuvotteluista. Lomake palautetaan kun neuvottelut alkavat ja uudelleen kun neuvottelut päättyvät.
Työpaikkakohtainen erä 1.4.2009
Työehtosopimuksen mukaisen 2,5 prosentin suuruisen yritys- tai työpaikkakohtaisen palkankorotuserän (1.4.2009) jakamisesta käytäneen paikalliset neuvottelut pääosin maaliskuun aikana. Jos erän jakamisesta ei päästä sopuun, jaettava erä pienenee 2 prosenttiin. Silloin työnantaja jakaa 0,8 prosenttia parhaaksi katsomallaan tavalla ja 1,2 prosenttia maksetaan yleiskorotuksen kaikille.
YTN ja SKOL kannustavat luottamusmiehiä ja yrityksiä neuvottelemaan ja sopimaan erän käytöstä, riippumatta mm. suhdannetilanteesta ja käynnissä olevista yt-neuvotteluista. Keväällä 2008 vastaavan erän käytöstä päästiin alalla sopimukseen varsin laajalti ja se olkoon tavoitteena nytkin.
YTN on julkaissut keväällä 2008 ohjeen työpaikkakohtaisen erän sopimisesta: www.ytn.fi/suunnitteluala -> Ohjeet -> Työpaikkakohtaisten palkankorotuserien sopimisohje.
Luottamusmiehiä ennätysmäärä
Suunnittelualalla luottamusmiesten määrä on nousut lähes hurjiin lukemiin: tammikuun tilastoinnin mukaan alalla on jo 188 luottamusmiestä. Syyskuussa 2007 luottoja oli noin 100, joten alan paikallinen edunvalvonta on kohentunut kunnolla. Kattavaa luottamusmiesten verkostoa tarvitaan nyt kipeästi laman tuomissa yt-neuvotteluissa.
Lisätietoja: vastuullinen asiamies teemu.hankamaki@ytn.fi, asiamies tapio.soltin@ytn.fi
ICT-ala
Soveltamisrajaneuvottelut ICT-alalla jatkuvat. YTN neuvottelee aktiivisesti Toimihenkilöunioni TU ry:n ja Tieto- ja tekniikka-alojen työnantajaliitto TIKLI ry:n kanssa ylempien toimihenkilöiden ja toimihenkilöiden välisen rajariidan ratkaisemiseksi. Lopullinen ratkaisu asiaan haetaan ratkaisulautakunnasta, jossa ovat edustettuina ko. tahot sekä valtakunnansovittelijan valitsema puheenjohtaja.
TeliaSoneralla valitaan helmikuun aikana kolme luottamusmiestä edustamaan YTN-liittojen jäseniä yrityksessä. Pääluottamusmiehenä jatkaa Pekka Riiali.
YTN seuraa alan yrityksissä käytäviä yt-neuvotteluita ja on tarpeen vaatiessa tukena ja apuna.
Lisätietoja: asiamies tage.lindberg@ytn.fi










