Mikä on YTN?
Jäseneksi liittyminen
Yhteystiedot

23.2.2007

Perloksen henkilöstön yt-neuvottelijat: Rakennemuutosrahat kohdistettava työpaikkojen luomiseen

Perloksen henkilöstön yt-neuvottelukunnan jäsenet vaativat, että Pohjois-Karjalaan myönnetyt rakennemuutosrahat kohdennetaan teollisten työpaikkojen luomiseen, eikä alueen yleisiin investointeihin. Uusien työpaikkojen luominen Pohjois-Karjalaan on nyt tärkeää. Yt-neuvottelukunnan jäsenet ihmettelevätkin, miksi Pohjois-Karjalan TE-keskus antoi kielteisen rahoituspäätöksen NunnaUunin toimitilojen laajentamiselle. - Yrityksen toimiala on sellainen, ettei niitä töitä siirretä noin vaan Kiinaan. Tämä laajennus olisi voinut tarjota työpaikkoja myös perloslaisille, yt-neuvottelukunnan jäsenet toteavat.

Perloksen henkilöstön yt-neuvottelukunnan jäsenet kertovat, että tämän päivän yt-neuvotteluissa ei päästy vielä sopimukseen. Neuvotteluita on tarkoitus jatkaa ensi viikon maanantaina ja tiistaina.

Yt-neuvottelukunnan jäsenet toteavat, että neuvottelut ovat olleet rankat ja uuvuttavat, mutta ensi viikolla jatketaan ja yritetään vääntää mahdollisimman hyvä sopimus.

Lisätietoja:

Mika Mehtonen, 0400 - 678 982, ylempien toimihenkilöiden luottamusmies


23.2.2007

Ylempien toimihenkilöiden sopimusrajat kohdallaan

Ylemmät toimihenkilöt ovat akavalaisten liittojen jäseniä, jotka toimivat työssään yksityissektorin esimiehinä ja asiantuntijoina. Työpaikoilla heidän sopimusrajansa on kohdallaan ja sitä myös sovelletaan oikein, toteaa YTN:n puheenjohtaja Matti Viljanen julkisuudessa käydystä sopimusrajakeskustelusta.

Sopimusraja on aikanaan neuvoteltu yhdessä Toimihenkilöunionin (silloisen Teknisten Liiton) kanssa. Jos työpaikoilla on ollut epäselvyyksiä sopimusrajoista, asia on selvitetty tapauskohtaisesti. Työorganisaatioiden muutos ja globalisaatio ovat merkinneet myös työn vaativuuden oleellista lisääntymistä, mikä vaikuttaa myös henkilöstöryhmiin. "Julkisuudessa herätetystä keskustelusta aistii, että neuvottelukierros lähestyy. Kyse on ennen kaikkea propagandasta. Tosiasiahan on, että AKAVA on palkansaajakeskusjärjestöistä ainoa, jonka jäsenmäärä jatkuvasti kasvaa", Viljanen kuittaa. 

Kuuluu normaaliin toimintaan, että niin Ylemmät Toimihenkilöt kuin muutkin palkansaajaorganisaatiot käyvät jatkuvaa vuoropuhelua Elinkeinoelämän keskusliiton ja muiden liittojen kanssa. Ei siis ole mitään ihmeellistä siinä, että myös STTK keskustelee EK:n kanssa.

Ylempien Toimihenkilöjärjestöjen Neuvottelujärjestö YTN ry on AKAVAn yksityisen sektorin neuvottelujärjestö. YTN:n tärkein tehtävä on ylempien toimihenkilöiden edunvalvonta.

Lisätietoja antaa: puheenjohtaja Matti Viljanen, puhelin 0400 663 810


12.2.2007

Kemian alan henkilöstöryhmät: luottamusmiehen asemaa vahvistettava

SAK:laisen Kemianliiton, STTK:laisen Toimihenkilöunionin (TU) ja AKAVA:laisen Ylempien Toimihenkilöiden Neuvottelujärjestön (YTN) kemian alan työehtoneuvottelukuntiin kuuluvat luottamusmiehet pohtivat kolmipäiväisessä seminaarissaan kemian alan tulevaisuutta, yhteistoimintaa yrityksissä sekä yhteisiä tavoitteita tulevalle neuvottelukierrokselle.

Henkilöstöryhmien edustajien lisäksi historialliseen seminaariin osallistuivat myös Kemianteollisuuden eli työnantajajärjestön edustajat. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun kemian alan henkilöstöryhmät pitivät yhteisen seminaarin. Seminaari oli avaus organisoituun kemian alan henkilöstöryhmien yhteistyöhön.

Kemian alan henkilöstöryhmien edustajat ovat yksimielisiä siitä, että luottamusmiesten asemaa on vahvistettava. Jotta paljon puhuttuun paikalliseen sopimiseen saataisiin valmiuksia ja sopimiseen aitoutta, on työnantajien edustajille ja luottamusmiehille järjestettävä yhteistä koulutusta. Henkilöstöryhmät muistuttavat, että luottamusmiehet voivat neuvotella paikallistasolla vain sellaisen vastapuolen kanssa, jolla on todellista päätösvaltaa, osaamista ja valtuudet sopia asioista.

Kemian alan henkilöstöryhmien edustajat edellyttävät, että työnantaja tunnustaa luottamusmiehille kuuluvan aseman. Luottamusmiehen tiedonsaantioikeuksia on parannettava nykyisestä huomattavasti mm. henkilökunnan palkkatietojen sekä yksityiskohtaisten taloustietojen saannin osalta. Henkilöstöryhmät muistuttavat, että luottamusmiesjärjestelmä on osa yrityksen tuloksellista toimintaa.

Lisätietoja: Olli Pulkkinen (YTN) 0400 663 820 tai Irmeli Puntari

(YTN) 040 594 2584, Marko Rosqvist (Kemianliitto) 050 303 9275 ja

Annemarje Salonen (TU) 0500 415 528


8.2.2007

Elcoteq harkitsee Lohjan tehtaan sulkemista

Elektroniikan alihankkija Elcoteq ilmoitti 7. helmikuutta harkitsevansa joidenkin toimintojensa ja yksiköidensä lopettamista Suomessa. Yhteistoimintaneuvotteluissa keskustellaan muun muassa Lohjan tehtaan sulkemisesta yhtenä vaihtoehtona. Yhtiön arvion mukaan mahdollinen henkilöstön vähentämistarve voisi koskea enimmillään noin 500 henkilöä Suomessa kaikissa henkilöstöryhmissä Elcoteq työllistää maailmanlaajuisesti noin 23 000 henkilöä, joista noin 700 on Suomessa.

Elcoteqin ensimmäiset yhteistoimintaneuvottelut käydään ensi viikon tiistaina, Ylempien Toimihenkilöiden Neuvottelujärjestön ja Uuden Insinööriliiton asiamies Pertti Porokari toteaa.

- Ylempien Toimihenkilöiden Neuvottelujärjestö on ollut yhteydessä muiden suomalaisten teollisuusliittojen kanssa yhteistyöstrategian luontihengessä, Porokari kertoo.

Elcoteq ilmoitti jo viime joulukuussa tavoittelevansa 20 miljoonan euron vuotuisia säästöjä. Toimintoja järjestellään niin Euroopassa kuin Amerikassakin. Vähän aikaa sitten Elcoteq päätti siirtää pääkonttorinsa Luxemburgiin ensi vuoden alusta.

Lisätietoja: YTN:n asiamies Pertti Porokari, puh. 040 5833 476


8.2.2007

Puheenjohtaja Viljanen perää palkansaajayhteistyötä

Ylempien Toimihenkilöiden puheenjohtaja Matti Viljanen:

Nyt tarvitaan palkansaajayhteistyötä - ei kateutta ja väärää informaatiota

Toimihenkilöunionin puheenjohtaja Antti Rinne kohdistaa jälleen omalaatuisia väittämiä Ylempiin Toimihenkilöihin. (Pohjolan Sanomat 4.2.).

- Rinteen kateus ylempien menestymisestä saa hänet käyttämään kaikki keinot ylempien mustamaalaamiseen. Se ei ole omiaan lisäämään palkansaajien yhteistyötä ja keskinäistä sopua. On käsittämätöntä, että Rinne jatkuvasti viljelee muun muassa palkkarakenteesta virheellistä tietoa, toteaa Ylempien Toimihenkilöiden puheenjohtaja Matti Viljanen. Tosiasia on, että Ylempien toimihenkilöiden keskiarvopalkka on 3 800 euroa, kun taas Toimihenkilöunioniin kuuluvien henkilöryhmien keskiarvopalkka on 2 500 euroa.

- Olisikin aika ihan rehellisesti paneutua näihin asioihin ja jättää naapureiden perusteeton arvostelu vähemmälle sekä pyrkiä avoimeen palkansaajayhteistyöhön, jota viime kädessä aina tarvitaan. Toimihenkilöunioni tuskin taipuu samanlaiseen käskytysvaltaan kuin mihin Rinne on tottunut AKT:n ajoilta. Meillä on, ja pitää olla, yhteinen huoli teollisuuden työpaikkojen säilymisestä maassa.

Viljanen korostaa, että työpaikkojen säilymiseksi kannattaa pyrkiä palkansaajayhteistyöhön ja keskinäiseen avunantoon sekä ylipäätänsä luoda positiivinen kuva järjestäytymisestä. - Räikeällä arvostelulla emme palvele järjestäytymistä, emmekä yhteistä edunvalvontatarvetta.

Lisätietoja: puheenjohtaja Matti Viljanen, puhelin 0400 663 810


7.2.2007

YTN: M-Realin yt-neuvotteluissa yhteiskuntavastuu punnitaan

YTN edellyttää, että M-Realissa käynnistyvissä irtisanomisneuvotteluissa annetaan henkilöstön edustajille täysi tuki, kerrotaan avoimesti tarvittavat tiedot sekä taataan ajankäyttö muilta työtehtäviltä raskaiden neuvotteluiden läpikäymiseksi. Irtisanomisuhan alle joutuville työntekijöille tulee etsiä vaihtoehtoja aktiivisesti ja avoimesti yhdessä henkilöstön kanssa.

YTN muistuttaa, että viime kevään suuruusluokaltaan vastaavassa irtisanomistilanteessa (675 työpaikkaa) UPM-Kymmene oli valmis panostamaan merkittävästi vapaaehtoiseen täydennys- ja muuntokoulutukseen, yrittäjyyden edistämiseen sekä muuttoavustuksiin.

YTN edellyttää myös M-Realilta riittäviä toimenpiteitä irtisanottavien auttamiseksi uuteen työhön. Tarvittava rahamäärä on joka tapauksessa vaatimaton suhteessa tavoiteltuihin säästöihin.

Raskaita leikkauksia vaativaan tilanteeseen joutuvien yritysten tulee nähdä riittävän kauas, vaikeuksien yli. Yhtiön palvelukseen jäävien työntekijöiden motivaation kannalta on tärkeää, että muutostilanne hoidetaan asiallisesti. On panostettava myös uusien tuotteiden kehittämiseen. YTN painottaa, että T&K-panokset ovat panoksia osaaviin ihmisiin ja heidän motivoimiseensa. Ylemmät toimihenkilöt ovat tässä ratkaisevassa roolissa.

YTN edellyttää, että myös valtiovalta ohjaa resursseja irtisanottavien työntekijöiden työllistymisen tukemiseen.

Lisätietoja:

Saku Laapio, metsäteollisuuden vastaava asiamies, YTN

puh. 0400 – 497 282


5.2.2007

Liitot avasivat Perloksen henkilöstölle palvelupisteen Joensuuhun

Kemianliitto, Metallityöväen Liitto, Toimihenkilöunioni ja Ylempien Toimihenkilöiden Neuvottelujärjestö avasivat tänään maanantaina 5. helmikuuta Perloksen ammattiliittoihin kuuluvalle henkilökunnalle palvelupisteen Joensuuhun. Toimistossa annetaan perloslaisille neuvontaa edunvalvontaan ja työttömyyteen liittyvissä asioissa. Liittojen ja työttömyyskassojen asiantuntijat päivystävät koko kevään toimistolla maanantaisin ja tiistaisin klo 12-20. Palvelupisteen osoite on Kirkkokatu 27.

Liittojen yhteistyönä perustettu elinkeinopoliittinen työryhmä tukee Perloksen henkilöstöryhmien hankkeita uusien työpaikkojen löytämiseksi ja tarjoaa tukea Perloksen henkilöstön yt-neuvottelijoille. Elinkeinopoliittinen työryhmä tekee yhteistyötä kemian ja muoviteollisuusalan työnantajaliitojen kanssa uusien työpaikkojen luomiseksi Pohjois-Karjalaan.

SAK:lainen Kemianliitto on avannut jäsensivuilleen perloslaisille oman sivun, josta löytyy koottua tietoa yt-neuvotteluista. Sivulla liiton ja työttömyyskassan asiantuntijat vastaavat perloslaisten kysymyksiin.

STTK:laisen Toimihenkilöunionin kotisivuille on avattu perloslaisten oma keskustelukanava, jossa on ajankohtaista tietoa neuvotteluista ja liiton asiantuntijat vastaavat kanavalla esitettyihin kysymyksiin.  Lisäksi TU on avannut kaksi perloslaisten omaa palvelunumeroa (09) 1727 3446  edunvalvonta-asioiden kyselyyn ja (09) 1727 3447 työttömyyteen liittyvien asioiden selvittämiseen.

Akavalaisen Ylempien Toimihenkilöiden Neuvottelujärjestön www-sivuilta löytyy myös tietoa Perloksen yt-neuvotteluista. YTN:n jäsenliitot antavat jäsenilleen yksilöllistä työsuhdeneuvontaa. 

Liittojen Perlos-vastaavat:

Kemianliitto: Marko Rosqvist (09) 7739 7373 tai 050 303 9275 , Paavo Salo (09) 7739 7332 tai 050 303 9276 , viestintä: Auli Kivenmaa 09 77397324 tai 040 592 8981

Toimihenkilöunioni: Annemarje Salonen (09) 1727 3271 tai 0500 415 528,  Markku Palokangas (09) 1727 3267 tai 050 674 67, viestintä: Jaana Aaltonen (09) 1727 3246 tai 050 336 6286

YTN: Olli Pulkkinen 0400 663 820, Pertti Porokari 040 583 3476, Eero Seppälä  040 530 769, Tuomo Hiltunen 0400 738 947, Saku Laapio 0400 497 282 ja Irmeli Puntari 040 594 2584, viestintä: Päivi-Maria Isokääntä 040 715 8174

Metallityöväen Liitto: Kari Hyytiä 020 7741 092 tai 040 725 2984, Paavo Sihvonen 020 7741 390 tai 0400 554 815, viestintä: Matti Putkonen 020 7741 41030 tai 0400 515 945

Liittojen www-sivut ovat www.kemianliitto.fi, www.metalliliitto.fi, www.toimihenkilounioni.fi ja www.ytn.fi


1.2.2007

Perloksen henkilöstön yt-neuvottelijat:

Omistajien kannettava vastuu työntekijöiden taloudellisesta ahdingosta

Perloksen henkilöstön yt-neuvottelukunnan mielestä Perloksen omistajien pitää kantaa vastuunsa irtisanottaville aiheuttamastaan taloudellisesta turvallisuusvajeesta. Irtisanottaville neuvoteltaviin sosiaalipaketteihin pitää sisällyttää niin paljon rahaa, että sen tuella irtisanotut voivat ilman taloudellista ahdinkoa löytää suoraan tai koulutuksen kautta uuden työn.

Neuvottelukunnan mielestä kuuden viikon neuvotteluaika on aivan liian lyhyt. Se oli liian tiukka aikataulu jo viime vuonna, kun irtisanomisen alla oli 600 henkeä.

- Nyt irtisanottavien määrä on kaksinkertainen, mutta Perloksen neuvottelijat ovat ilmoittaneet pitävänsä kiinni lain vähimmäisaikataulusta, työntekijöiden pääluottamusmies Pentti Hartikainen huomauttaa.

Henkilöstön mielestä yt-neuvottelujen ajoitus oli henkilöstön edustajien kannalta huonoin mahdollinen.

- Työnantajapuoli ei kerro mitään tunnuslukuja yrityksestä ennen tulosjulkistustaan ensi viikolla. Tämä tarkoittaa käytännössä, että melkein puolet lain edellyttämästä neuvotteluajasta tuhraantuu ennen kuin henkilöstön neuvottelijoille näytetään edes irtisanomisilmoituksen perustana olevia taloudellisia tunnuslukuja, huomauttaa toimihenkilöiden luottamusmies Eero Timonen.

Neuvottelijat toivottavat kaikki innokkaat kasvuyritykset Pohjois-Karjalaan. Huomenna alkavilla Taitaja-kisojen yhteydessä järjestettävillä Oppia ja työtä -messuilla on tarjolla 1200 osaavaa ammattilaista omalla osastollaan, Perloksen työntekijäjoukko siis.

- Etelän ministereillä on  näyttänyt olevan melkoiset kokoontumisajot Joensuussa viime viikkoina. Toivottavasti ne jatkuvat myös vaalien jälkeen ja uudessakin hallituksessa istuvat ministerit muistavat pitää kiinni nyt ennen vaaleja meille antamistaan lupauksista, pääluottamusmies Hartikainen sanoo.

Yt-neuvottelut jatkuivat tänään 30.1. Vantaalla ja neuvottelijat kuvasivat tunnelmaa asialliseksi. Seuraavat yt-neuvottelut ovat tiistaina 6.2. Joensuussa. Ensi viikolle ajoittuu myös Perloksen tulosjulkistus.

Lisätietoja: Pentti Hartikainen, 050 - 406 0638, työntekijöiden pääluottamusmies

Eero Timonen, 040 - 524 1264 toimihenkilöiden luottamusmies

Mika Mehtonen, 0400-678 982, ylempien toimihenkilöiden luottamusmies