Mikä on YTN?
Jäseneksi liittyminen
Yhteystiedot

Kaupan alan ylempien toimihenkilöiden palkankorotusesitys

Palkankorotusesityksestä päätti 10.5.2010  YTN:n kaupan alan taustaryhmä, joka koostuu alan suurimpien yritysten edustajista. Taustaryhmän päättämä korotus esitetään myös alan työnantajaliitolle. Kuluvana vuonna palkkoja korotetaan alan työntekijöillä kahdesti; 1.5.2010 0,7 prosenttia ja 1.10.2010 15 euroa/kk.

Ylempien toimihenkilöiden vuoden 2010 palkankorotusten ?keskimääräinen korotus on prosentteina (1.5.2010 ja 1.10.2010) noin 1.35 %. kohdalla. Vuosien 2009 - 2010 aikana ylempien toimihenkilöiden ?palkankorotusten tulisi siis olla vähintään samansuuruiset, ?eli 3,5% + 1,35%.

Lue lisää aiheesta tiedotteestamme täällä.

Kaupan alalle työehtosopimus
- mutta ei kaikille henkilöstöryhmille

Sopijaosapuolet Palvelualojen Ammattiliitto PAM ja työnantajaa edustava Kaupan Liitto pääsivät sopimukseen kolmivuotisesta ratkaisusta (20.4.2010 -31.3.2013) koskien kaupan alan työntekijöitä ja toimihenkilöitä. Sopimus on kuitenkin irtisanottavissa vuosittain ennen sopimusvuoden päättymistä. Kaupan alan ratkaisussa huomiota kiinnittää se, että sopimuksen irtisanomiseen ei tarvitse mitään erityistä syytä.

Palkkoja korotetaan tänä vuonna kahdesti, 1.5.2010 0,7 prosenttia ja 1.10.2010 15 euroa/kk. Lisäksi korotetaan palkkataulukkoja palkkaluokittelun kehittämiseksi ja 2. kalleusluokan poistamiseksi. Vuosien 2011 ja 2012 palkankorotuksista tulee sopia vuosittain helmikuun loppuun mennessä. Äitiys- ja isyysvapaan palkan osalta voi työnantaja myös maksaa ko. vapaan palkan kokonaisuudessaan ja hakea sairasvakuutuslain vastaavat korvaukset.

Tähän asti työnantajan on pitänyt korvata palkan ja SVL:n korvauksen välinen erotus. Molemmat maksutavat ovat siis käytössä uuden sopimuksen myötä. Työehtosopimuksessa sovittiin myös entistä joustavammista työajan järjestelymahdollisuuksista.

TES ei koske ylempiä toimihenkilöitä

Kaupan alan yleissitova TES ei koske ylempiä toimihenkilöitä. Alan TES:n 1. § on kirjattu sopimuksen ulottuvuudesta: ” Sopimus koskee työaikalain alaisia täysin työkykyisiä työntekijöitä”. Avainsana on nimenomaisesti ”työntekijä”.

Vaikka asiaa sivutaan usein mainiten, että vain yrityksen ylin johto on TES:n ulkopuolella, voidaan todeta yksiselitteisesti, ettei TES:a sovelleta kokonaisuudessaan ylempiin toimihenkilöihin, vaan osassa yrityksiä vain osittain tai soveltaen.

Tämä asia nousi esiin myös 16.4.2010 järjestetyn kaupan alan työtaistelun yhteydessä, jossa ylemmät toimihenkilöt olivat lakon ulkopuolella, eikä tässä yhteydessä rajausta kyseenalaistanut yksikään osapuoli.

Lue lisää kaupan alan tiedotteesta, jonka löydät täältä.

Miten kaupan alalla määräytyy ylemmän toimihenkilön palkkaus?

Kaupan alalla ylempien toimihenkilöiden palkkausta tai sen korottumista ei määrittele työehtosopimukset tai palkkapöytäkirjat. YTN:n ja EK:n välisen Yleissopimuksen palkkakeskustelumalli antaa raamit prosessille, jonka perusteella ylemmän toimihenkilön palkka määräytyy. Ylemmälle toimihenkilölle jää käytännössä suuri vastuu itselleen siitä, nouseeko palkka ja kuinka paljon. Lue lisää tästä.

Kaupan ala 

Kaupan alalla Suomessa työskentelee noin 300 000 henkilöä. Suomen Kaupan Liiton jäsenyrityksissä työskentelee 120 000 henkilöä. Kaupan alalla työskentelevien akavalaisten liittojen jäsenten edunvalvonta hoidetaan YTN:n kautta. 

Jos Sinulla on kysyttävää kaupan alasta, ylemmistä toimihenkilöistä alalla, YTN:n edunvalvonnasta tai haluat lisätietoa toiminnastamme, ota yhteyttä asiamiehiimme!

Lisätietoja antavat kaupan alan asiamiehet:

Lotta Savinko, vastuullinen asiamies
Puh. 0201 299 280
Email: lotta.savinko(at)ytn.fi

Heikki Meskanen, lakituki
Puh. (09) 2510 1350 
Email: heikki.meskanen(at)ytn.fi

Esa Schön, neuvottelija
Puh. 020 155 8808
Email: esa.schon(at)ytn.fi

Riikka Sipilä, asiamies
puh. 0201 235 336
Email: riikka.sipila(at)ytn.fi