Millaista Eurooppaa Suomi haluaa rakentaa?

Euroopan komissiolta odotetaan maaliskuussa EU:n tulevaisuusasiakirjaa. Unioni on valtaisassa muutospaineessa. Talouskasvu pysyy vaimeana ja populismi nostaa päätään eri puolilla maailmaa. Nyt jos koskaan tarvittaisiin näkemystä, suuntaa, valintoja ja päätöksiä siitä, mitä Euroopassa halutaan tehdä ja mihin suuntaan unionia halutaan rakentaa.

Vuosi 2016 jäi monen mieleen annus horribiliksena. Taloudellisen epävarmuuden ja yleisen turvattomuuden seurauksena britit äänestivät itsensä ulos EU:sta ja amerikkalaiset valitsivat presidentikseen henkilön, joka ei ainakaan edusta perinteistä poliittista eliittiä, omintakeista bisneseliittiä kylläkin. Epävarmuuden tunnetta lisäsivät eri puolilla Eurooppaa tapahtuneet terrori-iskut, jotka yhä laajempaa valtaa tavoittelevat ja demokratiaa vieroksuvat johtohahmot maailmalla osaavat taitavasti hyödyntää.

Junckerin johtama Euroopan komissio on tehnyt hyvää työtä äärimmäisen vaikeassa tilanteessa. Vaikka komission mollaamisesta ehti talouskriisin vuosina tulla varsinainen muoti-ilmiö, on komissio onnistunut tasapainoilemaan jäsenvaltioiden ja unionin toimivaltojen, työntekijöiden ja työnantajien ja eri intressiryhmien ristipaineissa. Lainsäädäntöaloitteita on annettu vähän ja ne ovat olleet tasapainoisia ja tulevaisuuteen katsovia. Valmistelussa oleva sosiaalinen pilari, investointisuunnitelma rahastoineen sekä viime kesänä julkaistu eurooppalainen osaamisohjelma ovat näistä hyviä esimerkkejä. Työmarkkinaosapuolet ja muut sidosryhmät on haluttu kytkeä aloitevalmisteluun entistä tiiviimmin mukaan. Hyvä näin.

Vaikka komissio tekisi kuinka hyvää työtä, se ei kuitenkaan riitä. Tarvitaan tuki Euroopan parlamentilta ja kansalaisilta sekä etenkin jäsenvaltioilta. Millaista Eurooppaa siis Suomi haluaa rakentaa? 

Valtioneuvosto julkisti joulukuussa EU-vaikuttamisstrategian kuluvalle vuodelle. Strategiassa hyvää on, että siinä linjataan vaikuttamisen kytkeytyvän komission aikatauluihin. Oikein. Tehokkaan vaikuttamisen tärkeimpiä tunnuspiirteitä on oikea-aikuisuus. Sitäkin tärkeämpää ovat tavoitteet ja valinnat. Tässä kohtaa strategiassa on ongelma: tavoitteita ja painopisteitä asiakokonaisuuksien sisältä on hyvin vaikea löytää. 

Esimerkiksi käy sääntelyä käsittelevä osio, jossa Suomi haluaa sääntelyn tukevan kilpailukykyä, talouskasvua ja työllisyyttä. Lisäksi sääntelyn on oltava tarkoituksenmukaisempaa, kevyempää ja selkeämpää. Lisäksi sääntelyn tavoitteet on saavutettava mahdollisimman yksinkertaisesti ja kevyesti, mahdollisimman pienin kustannuksin. Myös avoimuutta, seurattavuutta ja hyväksyttävyyttä tulee kehittää. Sääntöjä tulee noudattaa ja hallinnollista taakkaa vähentää. 

Tämäkö on Suomen strateginen valinta? Yhtä hyvin voisi todeta, että sääntelyn pitää olla hyvää, muttei huonoa. Jos toivoisi sääntelyn olevan mieluummin vaaleanpunaista kuin tummanvihreää, pääsisi konkretiassa suunnilleen samalle tasolle. En ole koskaan kuullut kenenkään vaativan sääntelyä, joka olisi kallista, epätarkoituksenmukaista sekä työllisyyttä ja kasvua heikentävää.

Suomen kaltainen pieni, avoin vientivetoinen talous on vahvasti riippuvainen Euroopan sisämarkkinoista. Ilman sääntelyä meillä ei olisi sisämarkkinoita eikä yhteisiä standardeja. 

Suuret pärjäävät tiukan paikan tullen vaikka omillaan, pienet eivät. Onko Suomi asemassa, jossa voimme esittää vaatimuksia ja toiveita tekemättä itse mitään? Eurooppapolitiikassa Suomi on ajautumassa sivuun, vaikka jokainen tietää ja yhä useampi tuntee nahoissaan globalisaation vaikutukset.

Kirjoittaja: Jenni Karjalainen


Päivitetty: 07.04.2017