Kansainvälinen toiminta

YTN:n hallitus on nimennyt kansainvälisten asioiden ryhmän, tehtävänä on koordinoida jäsenliittojen kansainvälistä toimintaa ja valmistella YTN:n kannanotot ja linjaukset kansainvälisiin kysymyksiin. Ryhmässä jaetaan ja tuotetaan tietoa kansainvälisestä ja EU-edunvalvonnasta, painopisteenä suoraan suomalaisten ylempien toimihenkilöiden asemaan vaikuttavat sääntelyhankkeet.

Vuoden 2017 alusta YTN on ollut yksi suomalaisten palkansaajien EU-edustusto Finunionsin taustajärjestöistä. YTN:n ja sen jäsenliitot vaikuttavat EU-valmisteluun oman toiminnan ohella valmistelemalla Finunionsin linjauksia yhdessä muiden palkansaajajärjestöjen kanssa. Finunions kantaa päävastuun palkansaajille yhteisen EU-edunvalvonnan toteutuksesta Brysselissä, taustajärjestöjensä ja niiden liittojen tukemana. 

Ylempien toimihenkilöiden kohdalla EU-asioissa korostuvat asiantuntijoiden liikkuvuuteen, tekijänoikeuksiin, henkilöstön edustukseen ja esimerkiksi väärinkäytösten ilmoittajien suojaan liittyvät kysymykset.

Kv-ryhmän alla toimii pääasiassa luottamushenkilöistä koottu EWC (European works council) -ryhmä. 

Lisätiedot kv-toiminnasta:
Jenni Karjalainen, kv-ryhmän vetäjä
jenni.karjalainen(at)ytn.fi


FinUnions on suomalaisten palkansaajakeskusjärjestöjen SAK:n ja STTK:n sekä akavalaisen neuvottelujärjestön, Ylemmät Toimihenkilöt YTN:n, yhteinen edustusto Brysselissä. FinUnions edustaa 1,7 miljoonaa suomalaista työntekijää EU:ssa. 

Päivitetty: 20.09.2017