Seuraa meitä sosiaalisessa mediassa:



24.10.2013 YTN ja ETL tekivät yhteisen suosituksen palkankorotuksista

24.10.2013 YTN ja ETL tekivät yhteisen suosituksen palkankorotuksista

Elintarviketeollisuusliitto ETL ja Ylemmät Toimihenkilöt YTN tekivät yhteisen suosituksen palkankorotuksista, jotka perustuvat työllisyys- ja kasvusopimukseen.

Suosituksen sisältö on:

Vuonna 2014 ylempien toimihenkilöiden palkkoja korotetaan 1.9.2014 lukien tai lähinnä sen jälkeen alkavan palkanmaksukauden alusta yleiskorotuksella, joka on 20 euroa kuukaudessa. Osa-aikatyötä tekevän korotus on samassa suhteessa alempi kuin hänen työaikansa on täyttä työaikaa lyhyempi.1.9.2015 palkkoja korotetaan yleiskorotuksella 0,4 %, joka toteutetaan saman periaatteen mukaan kuin vuonna 2014.

Vuoden 2016 korotuksista liitot sopivat myöhemmin erikseen, mikäli keskusjärjestöt ovat sopineet työllisyys- ja kasvusopimuksen kustannusvaikutuksista ja toteutusajankohdista.Työllisyys- ja kasvusopimuksen kohtalo ratkeaa 25.10. kello 16.00.

Mikäli siihen mennessä ei synny kattavaa sopimusta, ei yhteinen suosituskaan tule voimaan.

Lisäksi laadittiin neuvottelumuistio seuraavista asioista:

YTN ja ETL asettavat vuoden 2014 aikana yhteisen työryhmän, jonka tarkoituksena on tuottavuuden ja hyvinvoinnin lisääminen elintarvikealalla. Lisäksi tavoitteena on jatkuva vuoropuhelu osapuolten välillä hyvien neuvottelusuhteiden ylläpitämiseksi.

Lisätietoa

Vastuullinen asiamies, neuvottelija Anneli Nieminen (AGRL), gsm 040 901 1644

Pääneuvottelija Jukka Siurua (UIL), 0201 801 807

Asiamies, neuvottelija Riikka Mykkänen (SEFE), gsm 044 592 9939


Ajankohtaisten arkisto

Ajankohtaista

Ei ajankohtaisia uutisia tällä hetkellä.


Ajankohtaisten arkisto