Seuraa meitä sosiaalisessa mediassa:

02.12.2011 YTN: Kaupan alan ylemmät toimihenkilöt raamisopimuksen ulkopuolella

Kuluvalla viikolla hyväksytty raamiratkaisu kattaa yli 90% suomalaisista palkansaajista. Raamiratkaisun syntyminen on hyvä osoitus toimivasta työmarkkinapolitiikasta, jossa lähes kaikki toimialat ovat mukana. Ylemmät Toimihenkilöt YTN ry kuitenkin muistuttaa, että sopimuksen ulkopuolella on vielä muutama merkittävä ryhmä, kuten esimerkiksi kaupan alan ylemmät toimihenkilöt.
 
Kaupan liitto on solminut raamisopimuksen mukaisen työehtosopimuksen alan työntekijöiden kanssa, mutta ei ole tähän mennessä ollut halukas sopimaan raamin mukaisista palkoista tai muista työehdoista alan ylempien toimihenkilöiden kanssa.
 
- Työnantaja on tehnyt jo alalla yhden henkilöstöryhmän kanssa sopimuksen raamin puitteissa. On käsittämätöntä, ettei tästä huolimatta työnantaja kohtele oikeudenmukaisesti ja vastuullisesti alan kaikkia henkilöstöryhmiä, sanoo varapuheenjohtaja Mika Varjonen. - Emme pidä vallitsevaa tilannetta oikeudenmukaisena, puhumattakaan vastuullisuudesta. Mielestämme työnantajan on tässä suhteessa muutettava pikaisesti linjaansa,  jatkaa Varjonen.
 
Kaupan alan ylemmillä toimihenkilöillä ei ole omaa työehtosopimusta, joka turvaisi työehtojen tai palkkojen kehittymistä, vaikka ylemmät toimihenkilöt ovat alalla tunnustetusti oma henkilöstöryhmänsä.
 
- Kaupan alalla työskentelee asiantuntija- ja esimiestehtävissä noin 13 000 ylempää toimihenkilöä.
On outo signaali työnantajalta jättää näin merkittävä henkilöstöryhmä sopimuksen ulkopuolelle, huomauttaa varapuheenjohtaja Lotta Savinko.

- YTN on halukas kehittämään alan ylempien toimihenkilöiden työehtoja, palkkausta ja työhyvinvointia. Toivomme vastaavaa asennoitumista myös Kaupan liitolta sekä sen jäsenyrityksiltä, jatkaa Savinko.
 
Suomen kilpailukyvyn varmistamiseksi tarvitaan kaikki henkilöstöryhmät sopimuksen piiriin. Ylemmät toimihenkilöt ovat merkittävä menestystekijä alalla, jotkaovat motivoituneita ja työhönsä vahvasti sitoutuneita osaajia. Kauppa on kasvava toimiala, joka jatkossakin tarvitsee uusia osaajia, eikä yliolkainen suhtautuminen yhteen henkilöstöryhmään paranna työantajaimagoa.

Ylemmät Toimihenkilöt YTN ry
 
Lisätiedot:
Lotta Savinko, varapuheenjohtaja, p. 040 504 4356
Mika Varjonen, varapuheenjohtaja, p. 0400 016900


Ajankohtaisten arkisto

Ajankohtaista

10.10.2018 KUTSU: Kaupan alan aktiivien seminaari 2.11.: kuinka neuvotellaan rakentavasti?

Päivän aikana käsittelemme ajankohtaista tilannetta kaupan alan talokohtaisten neuvottelujen osalta ja parannamme neuvot ... Lue lisää

17.09.2018 KYSELY: Kaupan alan osaamistarpeet, vastaathan 30.9. mennessä!

 Pyydämme apuasi kartoittaaksemme kaupan alan asiantuntijoiden osaamisen kehittämiseen ja työehtoihin liittyviä kys ... Lue lisää

10.09.2018 KUTSU: Tulospalkkaus ja palkitseminen 10.10., Helsinki

Minkälainen tulospalkkaus motivoi? Miten tulospalkkaus vaikuttaa työn laatuun ja motivaatioon? Minkälainen muu palkitse ... Lue lisää

18.04.2018 KUTSU: Kaupan alan kevätseminaari 4.5., Helsinki

Kutsumme kaikki kaupan alan henkilöstöedustajat ja aktiivit kevätseminaariimme toukokuussa! Seminaarin aikana pohditaan ... Lue lisää

02.11.2017 KUTSU: Black fridayn after work 24.11.

Tervetuloa Black Fridayn kunniaksi kaupan alan asiantuntijoiden after workille!24.11.2017 klo 16-18Taverna VaelsaPohjois ... Lue lisää

Ajankohtaisten arkisto