Seuraa meitä sosiaalisessa mediassa:

20.04.2011 Kaupan sovintoesitys hyväksyttiin

Kaupan sovintoesitys hyväksyttiin 

Kaupan alalle solmittiin pitkän väännön jälkeen sittenkin uusi työehtosopimus ilman lakkoja. Työntekijöitä edustavan Palvelualojen ammattiliitto PAM ja työnantajien Kaupan liitto ilmoittivat huhtikuussa hyväksyvänsä valtakunnansovittelija Esa Lonkan sovintoesityksen, joten suunnitellut lakkoaallot peruuntuvat.

Sovintoesityksen myötä kokoaikaisten työntekijöiden taulukkopalkat nousevat 1.4. alkaen 40-64 euroa kuussa riippuen siitä, missä palkkaluokassa he ovat. Yleiskorotus on 1,6 prosenttia, minkä lisäksi taulukoihin ja henkilökohtaisiin palkkoihin tulee kokemusvuosiluokasta riippuen 11-18 euron korotukset. Toisen paikkakuntakalleusluokan palkkojen nosto ensimmäisen tasolle - tässä vaiheessa erotuksesta vähennetään noin puolet - tuo lisäkorotusta siihen ryhmään kuuluvissa kunnissa.

PAM ja Kaupan liitto neuvottelivat ensin palkankorotuksista helmikuussa, ja kun niistä ei päästy sopuun, neuvoteltiin koko tessistä maaliskuussa. Kun kahden kuukauden vääntökään ei tuottanut tulosta, PAM antoi joukon lakkovaroituksia, ja valtakunnansovittelija kutsui osapuolet luokseen jatkamaan työtä.

Työehtosopimus ei koske alan ylempiä toimihenkilöitä.


Ajankohtaisten arkisto

Ajankohtaista

18.04.2018 KUTSU: Kaupan alan kevätseminaari 4.5., Helsinki

Kutsumme kaikki kaupan alan henkilöstöedustajat ja aktiivit kevätseminaariimme toukokuussa! Seminaarin aikana pohditaan ... Lue lisää

02.11.2017 KUTSU: Black fridayn after work 24.11.

Tervetuloa Black Fridayn kunniaksi kaupan alan asiantuntijoiden after workille!24.11.2017 klo 16-18Taverna VaelsaPohjois ... Lue lisää

Ajankohtaisten arkisto