Seuraa meitä sosiaalisessa mediassa:

15.06.2017 YTN: Muuntokoulutus ratkaisu suunnittelu- ja konsulttialan osaajapulaan

Tänään julkistetun selvityksen mukaan suunnittelu- ja konsulttialalla on kasvava työvoiman tarve. Suunnittelu- ja konsultointiyritykset SKOL ry arvioi alalle syntyvän osaamisvajeen olevan vähintään 9000 korkeakoulutetun verran vuosina 2017-2025. Ratkaisuksi esitetään alan koulutusmäärien merkittävää lisäystä. Ylemmät Toimihenkilöt YTN esittää tämän sijaan muuntokoulutusohjelmaa, mikä vastaisi nopeammin osaajapulaan.

- Tälläkin hetkellä Suomessa on 9000 työtöntä insinööriä ja diplomi-insinööriä, joiden lisäksi työtä vailla on 40 000 muuta korkeakoulututkinnon suorittanutta osaajaa, sanoo puheenjohtaja Heikki Kauppi. - Koulutusmäärien nostaminen ei ole ratkaisu ongelmaan, sillä alan korkeakoulutukseen ei yksinkertaisesti ole enempää  matematiikkaan ja fysiikkaan syventyneitä ylioppilaita tarjolla, Kauppi muistuttaa.

Tekniikan alan yliopisto- ja ammattikorkeakoulujen aloituspaikkamäärien lisäämisen sijaan YTN esittää muuntokoulutusohjelmaa, jolla jo tekniikan tutkinnon suorittaneiden osaamista kehitetään vastaamaan alan tehtävien tarvetta.

- Muuntokoulutus on huomattavasti nopeampi tapa saada osaamista työmarkkinoille kuin koulutusmäärien lisääminen, sanoo varapuheenjohtaja Samu Salo. - Samalla saadaan purettua korkeakoulutettujen edelleen korkeita työttömyyslukuja ja julkinen talouskin hyötyisi, Salo summaa.

Heikki Kauppi, puheenjohtaja
p. 040 504 1585

Samu Salo, varapuheenjohtaja
p. 040 184 2290


Ajankohtaisten arkisto

Ajankohtaista

19.10.2017 Suunnittelualan lokakuun uutiskirje on ilmestynyt

Suunnittelu- ja konsulttialan jäsenten uutiskirje on ilmestynyt. Kirjeessä kerrotaan muun muassa:Neuvottelut etenevät ve ... Lue lisää

17.10.2017 Suomessa työmarkkinat ovat mainettaan joustavammat

Kansainvälinen vertailu osoittaa, että Suomen työmarkkinoiden jäykkyyksiä liioitellaan.Työehtosopimusten yleissitovuus r ... Lue lisää

15.09.2017 Syksyn ensimmäinen uutiskirje on ilmestynyt

Suunnittelu- ja konsulttialan jäsenten syksyn ensimmäinen uutiskirje on ilmestynyt. Kirjeessä kerrotaan:Oman alasi työeh ... Lue lisää

13.09.2017 Yleiskorotus varmistaa ostovoiman kehityksen kaikille

Ylemmät Toimihenkilöt YTN:n tutkimusryhmän pitkäaikainen vetäjä, tutkimuspäällikkö Aila Tähtitanner seuraa käynnistyneit ... Lue lisää

12.09.2017 Työehdoilla on väliä -kiertue käynnistyi Hämeenlinnasta

Teknologiateollisuus ry:n kanssa neuvottelevat YTN:n kolme alaa ovat päässeet hyvään alkuun neuvotteluissa uudesta työeh ... Lue lisää

15.06.2017 YTN: Muuntokoulutus ratkaisu suunnittelu- ja konsulttialan osaajapulaan

Tänään julkistetun selvityksen mukaan suunnittelu- ja konsulttialalla on kasvava työvoiman tarve. Suunnittelu- ja konsul ... Lue lisää

Ajankohtaisten arkisto